Antti Tuisku tuli tunnetuksi vuonna 2004 Idols-laulukilpailussa. Hän sijoittui kolmanneksi.

Antti Tuisku haluaa herättää tunteita

Antti Tuiskun uuden levyn nimi on En kommentoi. Levyn hittibiisi on kova veto Peto on irti.

Tuisku julkaisi edellisen levynsä pari vuotta sitten. Sen jälkeen hän pohti jopa uransa lopettamista.

– Mietin sitä, miten siinä voisi käydä. Tajusin, että aina voin tehdä muutakin. Kyllä elämä kantaa, Tuisku sanoo YleX:n haastattelussa.

Etsiskelyvaiheen aikana Tuisku kouluttautui esimerkiksi joogaohjaajaksi.

Antti Tuisku tajusi taannoin myös sen, että hän on tarpeeksi suosittu artisti, jotta voisi elättää itsensä vanhoja lauluja esittämällä. Pelkkä taloudellinen menestys ei kuitenkaan riitä rovaniemeläissyntuiselle popparille.

– Teen musiikkia ensisijaisesti itselleni. Mie haluan olla Suomen kovin poptähti, Tuisku toteaa HS:lle.

Antti Tuisku on kertonut julkisuudessa olleensa koulukiusattu. Hän on sanonut, että on antanut kiusaajilleen anteeksi. tuisku arvelee, että häntä kiusanneilla nuorilla on nykyisin vaikeampaa kuin hänellä itsellään.

 

 

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste