Anna tekee asiat omalla tavallaan

Teksti: Lähde STT, PK
Kuva: Anna Eriksson flickr
Uutinen julkaistu: 08.05.2012

Erikssonin musiikki on muuttunut.

Anna Eriksson täytti juuri 35 vuotta. Hänen ensimmäinen levynsä julkaistiin jo 16 vuotta sitten. Eriksson on siis ollut laulaja yli puolet elämästään.

– Kyllä vanheneminen mietityttää. Olen esimerkiksi tajunnut sen, että elämä ei jatku loputtomiin. Nykyisin olen kuitenkin tasapainoinen ihminen. Kaksi- ja kolmekymppisenä olin aika pihalla. Silloin elämä tuntui vaikealta, laulaja tunnustaa.

Erikssonin musiikki on muuttunut paljon vuosien aikana. Alussa hän lauloi toisten tekemiä iskelmiä. Nykyisin Anna tekee laulunsa itse. Tyyli on uudenaikaisen popin ja jopa kansanlaulumaisten sävelmien sekoitus. Tekstit ovat usein vakavia ja rankkojakin.

– Vanhat ja uudet lauluni ovat ihan erilaisia. Mana ei välttämättä aukea sellaiselle, joka piti vanhoista levyistäni. En kuitenkaan halua tehdä samanlaista musiikkia vuodesta toiseen.

– En välitä siitä, mitä sanotaan tai tavoittele suurta suosiota. Jos tämä ala ei elätä, niin alan tehdä jotain muuta.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)