Abba teki uusia lauluja

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.05.2018

Ruotsalainen pop-yhtye Abba on tehnyt uutta musiikkia.
Abba on levyttänyt pitkästä aikaa kaksi uutta laulua.

Toisen laulun nimi on I still have faith in you, toisen nimi ei ole vielä tiedossa. Abba lopetti musiikin teon vuonna 1982. Tauko kesti peräti 35 vuotta.

– Meistä tuntui siltä, että  35 vuoden jälkeen on hauskaa mennä levytysstudioon.Meistä on tullut vanhempia, mutta kappaleet ovat uusia. Ja se tuntui hyvältä, ryhmä sanoi lausunnossaan.

Abba voitti Euroviisut vuonna 1974 laululla Waterloo. Sen jälkeen Abba on myynyt yli 370 miljoonaa levyä. Abba ei aio tehdä keikkoja, vaikka moni toivoo sitä.

Lähteet STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)