Viisi ehdokasta Britannian pääministeriksi

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.07.2016

Sisäministeri Theresa May on nyt suurin suosikki Britannian uudeksi pääministeriksi.

Britannian sisäministeri Theresa May ilmoitti, että hän pyrkii pääministeriksi David Cameronin jälkeen. Cameron ilmoitti, että hän eroaa, kun Britannia oli äänestänyt EU:sta eroamisen puolesta.

Jos May valitaan, hänestä tulee maan historian toinen pääministeri, joka on nainen. Edellinen nainen pääministerinä oli Margaret Thatcher 1980-luvulla. Kansanäänestyksessä May kannatti maan jäämistä Euroopan unioniin. Hän haluaa rajoittaa maahanmuuttoa Britanniaan.

Kyselyjen mukaan May on suosituin ehdokas pääministeriksi. Toiseksi suosituin ehdokas oli Boris Johnson. Hän on entinen Lontoon pormestari, joka kannatti Britannian eroa Euroopan unionista eli brexitiä. Johnson kuitenkin kieltäytyi ehdokkuudesta viime viikon lopulla.

Pääministeriksi haluaa vielä neljä muuta poliitikkoa, jotka edustavat konservatiivista puoluetta. He ovat oikeusministeri Michael Gove, energiaministeri Andrea Leadsom, entinen puolustusministeri Liam Fox ja työministeri Stephen Crabb.

Britannian uusi pääministeri valitaan syyskuussa.

Lähteet STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)