Trump pääsi vapaaksi syytteestä

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 15.02.2021

Yhdysvaltain senaatti hylkäsi lauantaina Donald Trumpin virkarikossyytteen. Trumpia syytettiin yllytyksestä kapinaan.

Loppiaisena Trumpin kannattajat hyökkäsivät kongressin rakennukseen eli Yhdysvaltain eduskuntaan. He hyökkäsivät, koska Trump kehotti heitä siihen puheessaan. Viisi ihmistä kuoli hyökkäyksessä.

Hyökkäyksen jälkeen demokraattinen puolue vaati, että Trumpia vastaan pitää nostaa syyte virkarikoksesta. Syyte oli kapinaan yllyttäminen. Yhdysvalloissa syytteet käsitellään senaatissa, jos ne koskevat presidenttiä.

Kahden kolmasosan senaatin edustajista eli senaattoreista pitää kannattaa syytettä, jotta se hyväksytään. Trumpia ei tuomittu, koska syytteen hyväksyi 57 senaattoria ja sitä vastusti 43 senaattoria. Trumpin tuomitsemiseen olisi tarvittu 67 senaattorin äänet.

Kaikki demokraattien senaattorit kannattivat syytettä. Vain seitsemän republikaania kannatti sitä. Republikaaninen puolue on nyt hajallaan. Suurin osa kannattaa yhä Trumpia. Mutta monet myös vastustavat.

Trump voi vielä saada syytteitä muissa oikeusistuimissa kongressin valtauksen takia. Hän voi saada syytteen myös siitä, että hän painosti väärentämään presidentinvaalin tuloksen. Hän painosti ainakin Georgian osavaltion viranomaisia väärennökseen.

Lähde: STT

Yksi kommentti artikkeliin ”Trump pääsi vapaaksi syytteestä”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)