Syyrian sota ei lopu

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.04.2021

Syyriassa on sodittu jo 10 vuotta. Sodassa on kuollut noin 400 000 ihmistä. Kukaan ei tiedä, milloin sota loppuu.

Syyrian sota alkoi 15. maaliskuuta 2011. Syyrian suurimmissa kaupungeissa Damaskoksessa ja Aleppossa järjestettiin silloin suuret mielenosoitukset.

Syyrialaiset osoittivat tuolloin mieltään julkisesti ensimmäistä kertaa presidentti Bashar al-Assadia ja hänen hallintoaan vastaan.

Presidentti al-Assad vastasi mielenosoituksiin väkivallalla. Ihmisiä tapettiin. Samalla mellakat muuttuivat veriseksi sisällissodaksi.

Mutkikas sota jatkuu edelleen. Al-Assadin valtiollinen armeija on onnistunut kuitenkin valtaamaan lähes koko Syyrian alueen uudelleen hallintaansa. Syyrian armeijaa vastaan taistelee esimerkiksi kapinallisten Vapaan Syyrian armeija.

Kukaan ei tiedä, milloin sota päättyy. Puolet Syyrian lapsista ei ole elänyt yhtään päivää ilman sotaa.

Assad jäi Syyriaan

Presidentti al-Assadin joukot olivat aluksi häviöllä sodassa. Kapinalliset valtasivat suuren osan Syyriasta.

Yhdysvallat oli sodassa kapinallisten puolella, Venäjä tuki Assadia. Myös Iran ja Turkki sekaantuivat sotaan.

Kansainvälinen yhteisö uskoi, että Assad pakenee Syyriasta. Kukaan ei enää usko, että Assad pakenee.

Syyriassa oli ennen sotaa 22 miljoonaa asukasta. Miljoonat ovat paenneet ulkomaille.

Lähde STT

Yksi kommentti artikkeliin ”Syyrian sota ei lopu”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)