Putinia vastaan on järjestetty Venäjällä mielenosoituksia. Kuvassa kaksi Putinin vastustajaa riiputtaa hänen kuvaansa.

Putinia vastaan on järjestetty Venäjällä mielenosoituksia. Kuvassa kaksi Putinin vastustajaa riiputtaa hänen kuvaansa.

Putin edelleen vaalien suursuosikki

Venäjällä järjestetään 4. maaliskuuta presidentinvaalit. Mielipidemittausten mukaan pääministeri Vladimir Putin saa selvästi eniten ääniä.

On kuitenkin mahdollista, että Putin ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta äänistä. Tällöin presidentinvaaleissa järjestetään toinen kierros.

Putinin suosio on viime aikoina laskenut, ja Venäjällä on järjestetty mielenosoituksia häntä vastaan. Monet ovat tyytymättömiä siihen, että duuman eli Venäjän eduskunnan vaalit eivät sujuneet rehellisesti. Monien mielestä vaalituloksia väärennettiin, ja ihmisiä myös painostettiin äänestämään Putinia tukevaa puoluetta.

Putin on luvannut, että nyt presidentinvaalit sujuvat rehellisesti. Vaalipaikoille on sijoitettu valvontakameroita, jotta kaikki näkisivät, että vilppiä ei tapahdu.

Asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kamerat eivät estä vaalitulosten vääristämistä. Kaikki eivät nytkään usko, että vaalit ovat rehelliset. Hyvin monet venäläiset kuitenkin tukevat Putinia. Venäjällä on järjestetty mielenosoituksia myös Putinin puolesta. Putinilla ei ole presidentinvaaleissa voimakasta haastajaa. Kukaan toisista ehdokkaista ei ole saanut suurta kannatusta.

Putin on luvannut Venäjälle muutoksia. Hänen mukaansa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia pitää lisätä. Hän on kuitenkin sanonut, että muutokset eivät saa tapahtua liian nopeasti.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste

Putinia vastaan on järjestetty Venäjällä mielenosoituksia. Kuvassa kaksi Putinin vastustajaa riiputtaa hänen kuvaansa.

Putinia vastaan on järjestetty Venäjällä mielenosoituksia. Kuvassa kaksi Putinin vastustajaa riiputtaa hänen kuvaansa.

Putin edelleen vaalien suursuosikki

Lue uutinen Putin edelleen vaalien suursuosikki. Tee sen jälkeen tekstinymmärtämistehtävä.

Selaimestasi puuttuu Flash-laajennus tai se on pois päältä.

Mitä mieltä olit jutusta?