Päättäjät pelastavat planeettaa Brasiliassa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 05.06.2012

Ilmastokokous järjestetään Brasilian Rio de Janeirossa 20.–22. kesäkuuta.

Maailman mittavin ympäristökokous pidetään Brasilian Rio de Janeirossa samaan aikaan, kun Suomessa vietetään juhannusta. YK:n kestävän kehityksen huippukokous eli Rio+20 kerää Etelä-Amerikkaan useimpien maiden huippujohtajat. Suomesta paikan päälle lähtee pääministeri Jyrki Katainen ja peräti neljä muuta ministeriä. Mukaan lähtee myös presidentti Tarja Halonen. (Nykyinen presidentti Sauli Niinistö ei ole mukana.) Kokous järjestetään Rio de Janeirossa 20.–22. kesäkuuta. Osallistujalista kertoo paljon kokouksen tärkeydestä.

Rio+20-kokouksen nimi johtuu siitä, että kaupungissa järjestettiin 20 vuotta aiemmin, vuonna 1992 vastaava kokous.

– Tavoitteena on saada aikaan vuoteen 2015 mennessä täysin uudenlainen ilmastosopimus, mikä sitoo kaikkia osapuolia, myös Yhdysvaltoja ja Kiinaa. EU on ajanut ahkerasti ilmasto- asioita, mutta viime aikoina edistystä on tapahtunut myös muualla. Kiitettävää on, että suuri osa amerikkalaisista suosii nykyisin ilmastonmuutoksen vastaisia toimia. Myös presidentti Barack Obama suhtautuu kysymykseen uudella tavalla, sanoo ympäristöministeri Ville Niinistö.

Niinistö korostaa, että jako kehittyneisiin maihin ja kehitysmaihin on hämärtynyt. Ei ole enää teollisuusmaita ja muita maita. – Neuvotteluissa kaikki ovat samassa veneessä. Suomen pääteemoina kokouksessa ovat makean veden saannin turvaaminen ja köyhyyden vähentäminen sekä ruoka.

Kolmen päivän huippukokouksen aiheita ovat muun muassa köyhyyden poistaminen, ihmisoikeudet, teknologian lisääminen kehitysmaissa ja kestävä kehitys. Suuria teemoja siis, joissa riittää aivan varmasti pohdittavaa kolmen päivän ajaksi.

Hyvistä tavoitteista huolimatta maailman tila ei ole kovinkaan vakaa. WWF:n ja Worldwatchin Maailman tila -selvityksen mukaan ihmiskunta elää edelleen pahasti yli varojensa.

3 kommenttia artikkeliin ”Päättäjät pelastavat planeettaa Brasiliassa”

  1. On valetta ettei muka tehdä eroa köyhille ja rikkaille mailla. Euroopan Unioni on tehty matkimaan jenkkien systeemiä eli rajat on vedetty ympärille ja yritetään estää ” köyhiä” pääsemästä ns. rikkaiden alueelle. Sitä kutsutaan rasismiksi ja sortamiseksi. Euroopan Unioni on laiton ja rasistinen organisaatio. Euroopan unionin takia minulla ei ole kaikkia ihmisoikeuksia ! EU jäsenyyden takia Suomen maatalous tulee kuolemaan. Saamme ruokamme maasta, emme EU:lta ! On typeryyttä olla EU:n jäsen EGON takia. Eu:n ja Yhdysvaltojen köyhien maiden auttaminen on tekopyhää. Tulee auttaa sydämestä eikä valheella ja luonnon raiskaamisella.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)