Obaman vastustaja on ilmeisesti Romney

Teksti: Hannu Virtanen
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.02.2012

Demokraattien ehdokas on selvillä, republikaanien ei vielä.

Yhdysvalloissa järjestetään ensi syksynä presidentinvaali. Nyt näyttää siltä, että siinä ovat vastakkain republikaanien Mitt Romney ja demokraattien Barack Obama.

Yhdysvalloissa on voimakas kaksipuolue-järjestelmä, eli vallasta taistelee todella vain kaksi puoluetta, republikaanit ja demokraatit. Näin myös presidentinvaalissa on vain kaksi ehdokasta, jotka voivat tulla valituiksi.

Demokraattien ehdokas on jo selvä. Hän on nykyinen presidentti Barack Obama. Republikaanien ehdokkaaksi sen sijaan pyrkii vielä useampi henkilö. Puolue on jo järjestänyt useissa osavaltioissa esivaalin, ja niiden pohjalta ehdokkaaksi näyttää nousevan Mitt Romney. Hän on 64-vuotias liikemies ja poliitikko, joka oli yhden osavaltion Massachusettsin kuvernööri vuosina 2003–2007. Uskonnoltaan Romney on mormoni. Presidenttiehdokkaan paikasta Romneyn kanssa kilpailee voimakkaimmin Rick Santorum.

Monien arvioiden mukaan Yhdysvaltojen presidentti on maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Siksi Yhdysvaltojen vaalia seurataan tarkasti ympäri maailmaa. Nyt monet arvioivat, että kisasta tulee tiukka. Romney olisi kova vastustaja Obamalle.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)