Mies ajoi autolla muslimien päälle Lontoossa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.06.2017

Britanniassa on tapahtunut jälleen hyökkäys ihmisiä kohtaan. Hyökkääjä ajoi tahallaan pakettiautolla ihmisjoukkoon Lontoon Finsbury Parkissa.

Yksi ihminen kuoli ja ainakin 10 loukkaantui sunnuntaina ja maanantain välisenä yönä Lontoossa. Kuolonuhri oli saanut sairauskohtauksen ennen välikohtausta.

Uhrit olivat muslimeja, jotka olivat palaamassa moskeijasta. Uhrit olivat moskeijassa yöllä, koska muslimit viettävät parhaillaan paastokuukausi ramadania.

Poliisi on pidättänyt auton kuljettajan. Hän on 47-vuotias valkoihoinen mies. Silminnäkijöiden mukaan on selvää, että tekijä ajoi tahallaan väkijoukkoon. Tekijä oli huutanut islaminvastaisia iskulauseita ennen tekoaan. Autossa oli myös kaksi muuta miestä. He pakenivat paikalta. Tapausta tutkitaan terrori-iskuna.

Britannian pääministeri Theresa May kutsui koolle hätäistunnon maanantaina. Mayn mukaan isku on aivan yhtä tuomittava kuin kaikki muutkin. May kutsui tekoa inhottavaksi terroriteoksi.

– Kohteena oli jälleen tavallisia ja syyttömiä ihmisiä. Tällä kertaa he olivat brittiläisiä muslimeja, May sanoo Helsingin Sanomissa.

Britannian muslimineuvoston mukaan muslimit ovat kohdanneet viime aikoina paljon islaminvastaisuuta.

Lähteet Yle, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)