Liian vähän puhdasta vettä

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.02.2018

Tulevaisuudessa yhä useammat ihmiset kärsivät vesipulasta.

Ilmastonmuutos näkyy siten, että sateet, myrskyt ja tulvat lisääntyvät joillakin alueilla. Esimerkiksi Suomen järvet ja joet ovat täynnä vettä.

Toisilla alueilla sateet vähenevät ja kuivuus lisääntyy. Kuivuuden takia puhdasta vettä on liian vähän. Tällaisia alueita on varsinkin Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. YK arvioi, että kymmenen vuoden kuluttua jopa kaksi kolmannesta maailman ihmisistä kärsii vesipulasta.

Maanviljely tarvitsee vettä

Vesipulalle on muitakin syitä kuin ilmastonmuutos. Veden kulutus kasvaa koko ajan. Kehitysmaissa maatalous kuluttaa suurimman osan vedestä.

Elintaso nousee monissa maissa. Silloin ihmisillä on varaa kuluttaa vettä yhä enemmän. Myös teollisuus käyttää paljon vettä.

Kuivuudella on monia ikäviä seurauksia. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi, että joka vuosi miljoonat ihmiset jättävät kotinsa kuivuuden takia. Heidän määränsä kasvaa koko ajan.

Ihmiset käyttävät likaista vettä, jos puhdasta vettä ei ole. Likainen vesi aiheuttaa erilaisia sairauksia.

Jotakin hyvääkin on tapahtunut. 90 prosenttia ihmisistä saa nyt puhdasta vettä. Vuonna 1990 osuus oli vain 76 prosenttia.

Lähteet global.finland, maailma.net

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)