Kurjat työolot puhuttavat Aasiassa

Teksti: PK, Lähteet STT, YLE
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.05.2013

Monissa Aasian maissa järjestettiin vappuna marsseja, joissa suuret ihmisjoukot vaativat parempia ja inhimillisempiä työoloja.

Syynä vappumarsseihin olivat viime aikojen pahat tehdasonnettomuudet. Suuria marsseja järjestettiin esimerkiksi Bangladeshissa, Filippiineillä ja Hongkongissa.

Bangladeshissa marssijat vaativat parempia työoloja vaatetehtaisiin. Näissä tehtaissa valmistetaan useimmiten länsimaalaisten kauppaketjujen merkkivaatteita.

Vaatteet saattavat olla Euroopan ja Yhdysvaltojen kaupoissa hyvinkin kalliita. Työntekijöille niiden valmistamisesta ei kuitenkaan makseta juuri mitään. Myös työpäivät ovat usein erittäin pitkiä, ja töitä on jokaisena päivänä viikossa. Työläisillä ei usein ole oikeutta pitää ruokataukoa tai edes käydä vessassa.

Bangladeshissa on sattunut monta erittäin pahaa onnettomuutta tehtaissa, joiden työolot ovat epäinhimillisiä.

Huhtikuun lopussa Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa romahti tehdasrakennus. Ainakin 912 ihmistä sai surmansa onnettomuudessa.

Tehtaan raunioista pelastettiin tuhansia ihmisiä. Yhdeksänkerroksinen talo sijaitsi Dhakan esikaupungissa Savarissa. Talossa toimi useita tekstiilitehtaita, joissa valmistettiin kalliita vaatteita länsimaalaisille kauppaketjuille. Rakennuksessa työskenteli yli 3 000 ihmistä. Romahtamisen jälkeen on selvinnyt, että talo oli suunniteltu kauppoja ja toimistoja varten. Sitä ei ollut tarkoitettu tehdasrakennukseksi.

Bangladeshin poliisi on pidättänyt kaksi tekstiilitehtaan omistajaa. Bangladeshin pääministerin mukaan työntekijät oli pakotettu töihin, vaikka talo oli pahasti rapistunut ja halkeillut.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)