Kreikassa rajuja mielenosoituksia

Teksti: HV
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.02.2012

Kreikan valtio yrittää selvitä taloudellisesta ahdingosta.

Kreikan pääkaupungissa Ateenassa oli hyvin levotonta viime sunnuntaina. Kaupungin kaduilla oli noin 80 000 ihmistä osoittamassa mieltä. Osa mielenosoittajista heitti poliiseja kohti palopommeja ja kiviä. Poliisit vastasivat kyynel- kaasulla ja tainnutuskranaateilla.

Mielenosoitukset johtuivat Kreikan äärimmäisen vaikeasta taloustilanteesta. Euroopan unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto vaativat taas, että Kreikan valtion menoja on saatava pienemmiksi. Jos menot eivät pienene, Kreikka ei saa enää taloudellista tukea. Silloin valtio ei selviä menoistaan ja menee konkurssiin. Säästöpaketin mukaan muun muassa minimipalkat alenevat, ja maasta häviää 150 000 työpaikkaa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)