Korona voi lisätä köyhyyttä Afrikassa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 22.05.2020

Koronavirus on levinnyt myös Afrikkaan. Virus ei ole vielä levinnyt Afrikassa yhtä laajasti kuin Euroopassa. Mutta joka viides afrikkalainen voi saada koronatartunnan. Näin varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO.

WHO ennustaa, että yli 200 miljoonaa afrikkalaista voi saada koronatartunnan. Se tarkoittaa, että joka viides afrikkalainen voi saada koronavirustartunnan.

WHO ennustaa myös, että Afrikassa kuolee pienempi osuus sairastuneista kuin muualla maailmassa. Afrikassa on paljon nuoria ihmisiä. Koronavirus aiheuttaa nuorille lievemmän taudin kuin vanhoille ihmisille.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres puolestaan varoittaa, että koronataudin seurauksena köyhyys ja nälkä lisääntyvät Afrikassa. Siellä sairaalat ja lääkärit eivät ehdi hoitaa muita potilaita, jos koronavirus leviää laajasti. Guterres arvioi, että Afrikan maiden kehitys hidastuu koronaviruksen takia.

Guterres toivoo, että rikkaat maat auttavat nyt Afrikan maita aiempaa enemmän. Samaa mieltä on komissaari Jutta Urpilainen. Hän vastaa Euroopan unionin suhteista Afrikan maihin.

Urpilainen sanoo, että Euroopan velvollisuus on auttaa kehitysmaita koronaviruksen torjunnassa. Köyhissä kehitysmaissa koronaviruksen torjunta on vaikeampaa kuin esimerkiksi Euroopassa.

Urpilainen muistuttaa, että koronavirus voi palata Eurooppaan esimerkiksi Afrikasta.

Lähteet: STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)