Korona leviää nyt eniten Yhdysvalloissa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.04.2020

Tällä hetkellä koronavirus leviää eniten Yhdysvalloissa. Siellä on testeissä havaittu, että melkein 200 000 ihmisellä on koronavirustartunta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoittaa, että edessä on tuskallisia viikkoja. Trump arvioi, että taudin huippu on Yhdysvalloissa pääsiäisenä. Silloin sairastuneita on eniten.

Yhdysvalloissa onkin eristetty kaupunkeja ja rajoitettu ihmisten liikkumista. Rajoitukset koskevat jo suurinta osaa Yhdysvaltojen asukkaista.

Melkein miljoona sairastunut maailmassa

Koronavirus leviää myös monessa muussa maassa. Tähän asti maailmassa ainakin 800 000 ihmistä on sairastunut koronavirukseen. Se on yhtä paljon kuin Helsingissä ja Tampereella on yhteensä asukkaita. Todellinen määrä on suurempi, koska kaikkia sairastuneita ei ole testattu.

Myös Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Antonio Guterres on huolissaan. Guterres sanoo, että tauti uhkaa jokaista ihmistä koko maailmassa. Guterres on huolissaan myös siitä, että epävarmuus, levottomuudet ja sodat voivat lisääntyä.

Myös maailman talous kärsii koronan takia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa työttömyys on lisääntynyt valtavasti. Siksi Yhdysvallat suunnittelee, että teitä ja siltoja kunnostetaan valtavilla rahasummilla. Monet työttömät voivat päästä rakennustöihin, ja työttömyys vähenee. Yhdysvaltojen valtio saa helposti rahaa lainaksi, koska lainojen korot ovat alhaisia.

Lähde: STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)