Kissat tunnistavat nimensä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 29.07.2019

Japanilaistutkimus vahvistaa, että kotikissa tunnistaa oman nimensä. Kissa ei kuitenkaan aina jaksa piitata omistajan höpötyksestä.

Japanilaiset tutkijat ovat varmistaneet sen, että tavallinen kotikissa tunnistaa kutsumanimensä. Kissa yhdistää oman nimensä siihen, että ruoka on valmis.

Tokiossa Sophian yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kissat ymmärtävät joitakin sanoja. Tutkimusta vetänyt Atsuko Saito sanoo, että kissan nimestä tulee kissalle tuttu, koska omistaja toistaa sitä usein.

Kissa tunnistaa nimensä myös siitä syystä, että nimen kuulemisen jälkeen seuraa usein hyvää. Omistaja antaa herkkuja, paijaa tai leikkii. Kissa muistaa myös sen, jos jostakin sanasta tai äänensävystä seuraa rangaistus tai eläinlääkärissä käynti.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että delfiinit ja papukaijat voivat ymmärtää joitakin ihmisen sanoja.

Lähde Yle 

Yksi kommentti artikkeliin ”Kissat tunnistavat nimensä”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)