Kiinalainen uusivuosi saa ihmiset matkustamaan

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.01.2012

Uusivuosi on Kiinan tärkein juhla.

Kiinalaista uuttavuotta vietetään sunnuntaina 22. tammikuuta. Kyseessä on kiinalaisten vuoden tärkein juhla. Uuttavuotta vietetään yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa, samaan tapaan kuin joulua Suomessa. Uudenvuoden juhlakausi kestää koko seuraavan viikon. Nämä päivät ovat Kiinassa vapaapäiviä. Sen jälkeen alkaa aika, jota kiinalaiset kutsuvat lohikäärmeen vuodeksi.

Kiinassa on jo käynnissä kova ruuhka ja kaaos. Kaikki ihmiset haluavat matkustaa viettämään juhlakautta kotiseuduilleen. Viikon mittainen vapaa on monille ihmisille vuoden ainoa yhtäjaksoinen loma. Kiinan viranomaisten mukaan maassa matkustetaan autolla, junalla ja lentokoneella yli 3 miljardia kertaa tämän juhlakauden aikana.

– Matkustan kotiin vain kerran vuodessa. Vien koulukavereilleni, ystävilleni ja vanhemmilleni tuliaisiksi vaatteita, housuja ja silkkiä, Gui Yurong sanoo. Hän työskentelee Kiinan pääkaupungissa Pekingissä vaatekaupassa. Gui odotteli viime viikolla Pekingin rautatieasemalla junaa Mongoliaan. Matka kestää pari vuorokautta.

Kiinassa on ollut vaikeuksia junalippujen varauksien kanssa. Maassa koetettiin tällä kertaa helpottaa ruuhkia myymällä lippuja etukäteen internetissä. Mahdoton kysyntä oli kuitenkin liikaa internetin järjestelmälle, joka meni jumiin.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)