Italia vähentää rajoituksia

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 27.04.2020

Italia alkaa vähentää rajoituksia, joita koronavirus on aiheuttanut. Asiasta kertoi Italian pääministeri Giuseppe Conti sunnuntaina.

Italialaiset saavat pian vierailla sukulaisten luona ja mennä puistoihin. Se on sallittua 4. toukokuuta alkaen eli vapun jälkeen.

Samalla Italiassa avataan uudelleen tehtaita ja rakennustyömaita. Kaupat, museot ja kirjastot avautuvat toukokuun puolivälin jälkeen. Työpaikoilla pitää noudattaa tiukkoja turvallisuusmääräyksiä. Matkoja Italian kaupunkien välillä rajoitetaan edelleen.

Italialaiset pääsevät ravintoloihin ja baareihin kesäkuun alussa.

Jalkapallojoukkueet aloittavat harjoittelun toukokuun puolivälissä. Italian jalkapallosarjan Serie A:n aloituksen päivämäärää ei tiedetä. Seurat haluavat pelata sarjan loppuun ennen kesätaukoa.

Koronavirus iski Euroopassa kovimmin juuri Italiaan. Italiassa on kuollut 26 000 ihmistä koronavirustautiin. Ainakin 200 000 italialaista on saanut tartunnan koronaviruksesta.

Nyt Italian viranomaiset uskovat, että taudin on sairastanut tarpeeksi moni, jotta taudin leviäminen hidastuu.

Italian pääministeri Giuseppe Conte korostaa, että ihmisten täytyy yhä pitää etäisyyttä toisiinsa.

– Jos rakastat Italiaa, pidä etäisyyttä, Conte sanoi.

Lähteet: STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)