Väkijoukko kantoi surmatun kenraalin Qassem Suleimanin ja maan ylimmän hengellisen johtajan Ali Khamenein kuvaa. Kuva otettiin 6. tammikuuta Iranin pääkaupungissa Teheranissa.

Iranin ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät

Iranin ja Yhdysvaltain välit ovat kiristyneet äärimmilleen sen jälkeen, kun Yhdysvallat surmasi iranilainen kenraali Qassem Suleimanin Irakissa.

Osa iranilaisista haluaa edelleen kostaa Yhdysvaltojen teon. Iranin pääkaupungissa on ollut suuria mielenosoituksia sekä Yhdysvaltoja että Iranin johtoa vastaan.

Iran teki viime viikolla ohjusiskuja Irakin armeijan tukikohtiin Ain al-Asadiin ja Erbiliin. Iskuissa ei kuollut ketään. Kohteissa on paljon yhdysvaltalaisia joukkoja ja 80 suomalaista sotilasta.

Yhdysvallat on asettanut iranille uusia, entistä voimakkaampia talouspakotteita. Pakotteet ovat romahduttaneet Iranin talouden.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kirjoitti Twitterissä, että hän ei halua neuvotella Iranin kanssa. Trump vannoi aiemmin, että Iran ei koskaan tule saamaan yhdinasetta.

Mitä mieltä olit jutusta?


Yksi kommentti uutiseen “Iranin ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät”

  1. mikkiskikkis

    mielen kiintoista

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste