Makedonian rajalla vallitsi kaaos, kun valtava määrä pakolaisia yritti päästä rajan yli Kreikasta Makedoniaan ja siitä eteenpäin muualle Eurooppaan. Kuvassa lapsi ojennetaan äidilleen Gevelijassa Makedonian rajalla.

Eurooppaan saapuu valtavasti pakolaisia

Euroopan unionin alueelle on saapunut tänä kesänä ennätyksellisen paljon pakolaisia. Heinäkuussa EU:n alueelle saapui yli 100 000 pakolaista.

Tänä vuonna EU:n alueelle on tullut jo 340 000 ihmistä. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan noin 2 500 ihmistä on kuollut, kun he ovat yrittäneet ylittää Välimerta. Pääosa pakolaisista on paennut sotaa ja vaarallisia oloja Pohjois-Afrikan maista. Aikaisemmin he tulivat Välimeren yli Italiaan. Tänä kesänä suurin osa heistä on saapunut Kreikkaan. Kreikkaan saapuvat pakolaiset ovat lähtöisin Syyriasta, Afganistanista ja Irakista.

EU:n rajoja vahtiva Frontex varoittaa, että valtava pakolaisaalto aiheuttaa vakavan kriisin. Makedonia sulki viime viikolla rajansa ja yritti estää pakolaisia saapumasta Kreikasta Makedonian puolelle. Tuhannet ihmiset jäivät jumiin raja-alueelle ilman suojaa. Rajalla syntyi mellakoita pakolaisten ja rajavartioiden välillä. Lopulta Makedonia päätti päästää ihmiset rajan yli.

Pakolaisia myös Suomeen Suurin osa pakolaisista pyrkii Saksaan tai Isoon Britanniaan. Saksa odottaa tänä vuonna jopa 750 000 turvapaikkahakemusta.

Pakolaisia on tulossa myös Suomeen huomattavasti aiempaa enemmän. Suomen vastaanottokeskukset ovat tällä hetkellä täynnä. Hakijoiden runsaan määrän takia Suomi tarvitsee uusia keskuksia.

Suomeen on tullut tänä vuonna yli 5 000 turvapaikanhakijaa. Tänä vuonna Suomeen odotetaan jopa 15 000 turvapaikanhakijaa. Eniten hakijoita on Somaliasta, Irakista ja Afganistanista.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste