EU kieltää vanupuikot ja muovipillit

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.06.2018

Euroopan unioni aikoo kieltää muovisia kertakäyttötavaroita. EU haluaa vähentää muoviroskaa.

EU haluaa vähentää muoviroskan määrää. Tästä syystä EU kieltää Euroopan unionin alueella esimerkiksi muoviset mehupillit, kertakäyttöiset haarukat ja veitset ja pumpulipuikot. Kielto koskee kaikkia EU:n jäsenmaita eli myös Suomea.

Muovi likaa luontoa. Maailman merissä on miljoonia tonneja muoviroskaa. Merten muoviroska on suurimpia ympäristöongelmia. Muovi haittaa merieläimiä ja aiheuttaa laajoja ympäristötuhoja.

Joidenkin tutkimusten mukaan merissä on vuonna 2050 enemmän muovia kuin kalaa, jos muovin määrää ei vähennetä maapallolla. Miljoona merilintua ja 100 000 nisäkästä kuolee joka vuosi muoviroskan takia.

Kiina, Indonesia, Filippiinit, Vietnam ja Thaimaa roskaavat kaikista eniten meriä muovijätteellä. Näistä viidestä maasta tulee 60 prosenttia merten muoviroskasta.

Euroopan komission ehdotus muovisten kertakäyttötavaroiden kiellosta menee seuraavaksi Euroopan parlamentin ja EU:n jäsenmaiden käsittelyyn. Kielto voi tulla voimaan kahden vuoden päästä.

Lähteet Yle, HS

2 kommenttia artikkeliin ”EU kieltää vanupuikot ja muovipillit”

  1. @mimmiina
    voit käyttää vanupuikkoja, joiden puikko osuus on tehty esim. hmmmmmhmhmhm….. pahvista? 🙂

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)