Ensimmäinen musta nainen varapresidentiksi

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 10.11.2020

Senaattori Kamala Harris nousee Yhdysvaltojen varapresidentiksi. Valinta on kahdella tavalla ainutlaatuinen.

Harris on ensimmäinen nainen, josta tulee Yhdysvaltojen varapresidentti. Hän on myös ensimmäinen tummaihoinen, josta tulee varapresidentti.

Harris on kotoisin Kaliforniasta. Hänen vanhempansa ovat maahanmuuttajia. Harrisin äiti on kotoisin Intiasta ja isä Jamaikalta.

Harrisin ammatti on juristi. Hän on ollut Kalifornian osavaltion oikeusministeri. Harris yritti itsekin demokraattien presidenttiehdokkaaksi, mutta kannatusta ja rahaa kampanjaan ei ollut tarpeeksi.

Harrisin etunimi Kamala tarkoittaa lootuksenkukkaa tai haaleaa punaista. Se on sanskritin kieltä, jota puhutaan Intiassa.

Harris piti lauantaina puheen, kun vaalivoitto oli selvinnut. Harris sanoi, että vaaleissa oli kyse Amerikan sielusta ja halusta taistella sen puolesta.

Yhdysvalloissa varapresidentit pyrkivät usein myöhemmin presidentiksi. On siis mahdollista, että Harris on joskus Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen ja musta, josta tulee presidentti.

Lähde: STT

8 kommenttia artikkeliin ”Ensimmäinen musta nainen varapresidentiksi”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)