Biden toivoo sopua Yhdysvaltoihin

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 21.01.2021

Joe Biden astui keskiviikkona Yhdysvaltojen presidentin virkaan. Biden sanoi, että hän haluaa yhdistää kansan. Biden sanoi myös, että hän on kaikkien amerikkalaisten presidentti.

Joe Biden vannoin keskiviikkona virkavalansa Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa. Näin hänestä tuli Yhdysvaltojen uusi presidentti.

Biden piti myös puheen, jossa hän korosti yhtenäisyyttä.

– Voimme yhdistää voimamme, lopettaa huutamisen ja rauhoittaa ilmapiiriä, Biden sanoi. Tällä hän viittasi Donald Trumpin riitaisaan kauteen presidenttinä.

Aluksi koronaa vastaan

Presidentti Biden keskittyy aluksi taisteluun koronatautia vastaan. Se näkyi myös virkaanastujaisissa. 400 000 amerikkalaista on kuollut koronatautiin. Virkaanastujaisissa pidettiin hiljainen hetki heidän muistokseen. Juhla-alueella oli myös tuhansia Yhdysvaltain lippuja heidän muistokseen.

Koronataudin takia virkaanastujaisissa ei ollut yleisöä. Paikalla oli vain tuhat kutsuvierasta.

Biden teki heti virkaanastujaisten jälkeen muutamia tärkeitä päätöksiä. Hän esimerkiksi palautti Yhdysvallat takaisin Pariisin ilmastosopimukseen. Yhdysvallat lähtee siis mukaan kamppailuun ilmastonmuutosta vastaan.

Virkaanastujaisten jälkeen televisiossa esitettiin konsertti nimeltään Juhlitaan Amerikkaa. Konsertissa esiintyivät muiden muassa Bruce Springsteen, Jon Bon Jovi ja Justin Timberlake.

Lähde: STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)