Kuvassa ensihoitajat vievät koronapotilasta sairaalaan New Yorkissa Yhdysvalloissa.

Kuvassa ensihoitajat vievät koronapotilasta sairaalaan New Yorkissa Yhdysvalloissa.

1,4 miljoonaa tartuntaa maailmassa

Koko maailmassa koronavirus on tarttunut ainakin 1,4 miljoonaan ihmiseen, ja kasvu jatkuu. Puolet tartunnoista on tapahtunut Euroopassa, mutta nyt virus leviää nopeimmin Yhdysvalloissa.

Euroopassa pahin tilanne on edelleen Italiassa ja Espanjassa. Näissä maissa tuhannet ihmiset ovat kuolleet tautiin, jonka koronavirus aiheuttaa. Näissä maissa tilanne paranee, mutta vain hitaasti.

Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä tilanne paranee myös. Näin arvioi Maailman terveysjärjestö WHO. WHO sanoo, että Saksan tilanne on parantunut, koska siellä koronavirusta on testattu paljon.

WHO muistuttaa, että vielä ei ole aika vähentää rajoituksia. WHO toivoo, että maailman maat tekevät enemmän yhteistyötä, jotta tartunnat koronavirukseen vähenevät.

Asiantuntijat pelkäävät, että seuraavaksi tilanne pahenee Britanniassa. Siellä saattaa kuolla enemmän ihmisiä kuin Italiassa. Euroopassa Italia on kärsinyt koronaviruksesta eniten.

Britannian asukkaat jännittävät myös sitä, kuinka heidän pääministerinsä voi. Pääministeri Boris Johnson on sairastunut tautiin, jonka koronavirus aiheuttaa. Hän on joutunut tehohoitoon. Johnsonin mieliala on kuitenkin pirteä, kerrottiin Britannian terveysministeriöstä keskiviikkona.

Tällä hetkellä koko maailmassa hankalin tilanne on Yhdysvalloissa. Siellä virus leviää nopeimmin. Tartunta on havaittu ainakin 400 000 ihmisellä. Pahin tilanne Yhdysvalloissa on New Yorkin suurkaupungissa.

Jotkut maat purkavat rajoituksia

Valtiot käyttävät monenlaisia rajoituksia, jotta koronaviruksen leviäminen hidastuu.

Pariisissa lenkkeily on kielletty päivällä. Viranomaiset määräsivät kiellon, koska pariisilaiset eivät noudattaneet aiempia kieltoja. Pariisi on Ranskan suurin kaupunki ja pääkaupunki. Norja kielsi kaikki kulttuuri- ja urheilutapahtumat jo maaliskuun puolivälissä. Japanissa on kuukauden poikkeustila. Japanin hallitus kehottaa, että ihmiset pysyvät kotona.

Jotkut Euroopan maat aikovat jo vähentää rajoituksia. Tanska aikoo avata koulut ja päiväkodit pääsiäisen jälkeen, jos virus pysyy kurissa. Tanska pitää muut rajoitukset voimassa. Esimerkiksi Tanskan rajat pysyvät kiinni.

Norjan hallitus sanoo, että koronaviruksen leviäminen on saatu hallintaan. Itävalta suunnittelee, että osa rajoituksista lopetetaan pääsiäisen jälkeen.

Myönteisiä uutisia on saatu myös Kiinasta. Tiistai oli Kiinassa ensimmäinen päivä epidemian aikana, kun kukaan ei kuollut koronaviruksen takia.

Koronavirus lähti leviämään Kiinasta Wuhanin kaupungista. Wuhan oli suljettuna yli kaksi kuukautta. Nyt Wuhan avautuu jälleen. Wuhanin asukkaat saavat matkustaa muualle, jos he voivat todistaa, että he ovat terveitä.

Kiinalaiset ovat kuitenkin yhä varovaisia. Viranomaiset kehottavat, että ihmiset pysyvät sisällä, ellei ole aivan pakko mennä ulos. Viranomaiset kehottavat, että ihmiset käyttävät kasvosuojaimia. Kiinalaiset pelkäävät, että koronavirus tulee takaisin Kiinaan muista maista.

Lähteet: STT, Yle

Mitä mieltä olit jutusta?


2 kommenttia uutiseen “1,4 miljoonaa tartuntaa maailmassa”

  1. nonna

    Suomessa viruksen tilanne on melko rauhallinen. Ihmiset noudattavat rajoituksia, ja tämä on erittäin totta.

  2. arkan palani

    koko maailmassa koronavirus on
    vielä on italiassa tai espanjasssa lisäksi koronavirus

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste