Sami Virta on Vuoden selväsanainen

Teksti: Ella Airaksinen
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 20.11.2019

Sami Virta sai Vuoden selväsanainen -palkinnon, koska hän on edistänyt selkokielen käyttöä Suomessa.

Sami Virta on kehitysvammainen kokemus- asiantuntija, joka hyötyy selkokielestä myös itse. Virta on puhunut selkokielestä monissa koulutuksissa. Hän on myös kouluttanut lukutukia, jotka auttavat ihmisiä lukemaan.

Virta sai palkinnon, koska hän on tehnyt hyvää työtä selkokielen parissa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä päätti, että Virta saa palkinnon.

– Sami Virta on puhunut selkokielestä koulutuksissa monta vuotta. Hän kertoo koulutuksissa, mihin hän itse tarvitsee selkokieltä. Hän kertoo myös, miksi selkokieli on tärkeää, Pimiä perustelee.

Kehitysvammaisten ihmisten ääni kuuluviin Virta haluaa puhua selkokielestä koulutuksissa, koska silloin hän saa tavata uusia ihmisiä.

– Minulle on myös tärkeää, että voin tuoda kehitysvammaisen ihmisen ääntä kuuluviin. Uskallan puhua aika monen ihmisen puolesta kun sanon, että selkokieli on monille erittäin tärkeää, Virta sanoo.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)