Sairaus muutti miehen

Kimmo Oksanen sairastui seitsemän vuotta sitten vakavasti. Hän menetti kirjaimellisesti kasvonsa. Oksasen ihoon iski ensin virus, sitten bakteeri. Sitten kasvot tuhoutuivat.

Kimmo Oksasen arvet ovat pehmenneet ja kudokset paranemaan päin. Hän kertoo tarinansa kirjassaan Kasvonsa menettänyt mies.

Miten sairaus alkoi?

– Herpesvirus alkoi oireilla, iho meni huonoon kuntoon. Uskoin sen talttuvan jälleen lääkkeillä ja rasvoilla. Herpes aiheutti haavoja, joihin iski bakteeri. Sen seurauksena jouduin eri sairaaloihin useiksi viikoiksi. Iho tulehtui joka paikasta. Tulehdusta ei pysäyttänyt mikään. Olin hoidossa Suomen osaavimmassa paikassa HUSissa, mutta mikään ei tehonnut.

Kirjasi on sekä sairauskertomus että matka itseesi. Mitä tapahtui, kun kirjoitit?

– Mietin sitä, miten asiat liittyvät toisiinsa. Kustantajani kehotti minua istumaan alas ja antamaan tulla ulos kaiken mahdollisen. Yritin siis olla mahdollisimman rehellinen. Kirjoitin kirjaa isovanhempieni talossa Sysmässä. Oman kohtaloni sisään alkoi kerrostua myös vanhempieni ja isovanhempieni historiaa. Kun menin syvemmälle menneisyyteeni, tulin samalla enemmän ulos itseni sisältä. Kirjoittaminen oli osa toipumista.

Oliko kirjan valmistuminen helpotus?

– Varmaankin, en vain vielä tunnista sitä tunnetta. Kirjasta on tullut aika suosittu ja siitä on keskusteltu paljon. En ollut varautunut aivan tällaiseen. Ehkä suhtauduin varauksella siksi, koska olen toimittaja ja kirjoittanut ammatikseni 25 vuotta.

Sinut on leikattu 15 kertaa. Oletko nyt terve?

– Olen terve muuten, paitsi silmäluomeni ovat kadonneet. Tulehdus vei kulmakarvat ja silmäripset. Neljästä kyynelkanavastani on ainoastaan yksi jäljellä. Kasvojeni plastiikkakirurgiset leikkaukset jatkuvat edelleen. Syksyllä kasvoihini siirretään ihoa vartalosta. Joudun venyttelemään naamaani päivittäin, koska muuten se kiristää ja kiristyy. Kasvoni ovat erittäin arat auringonvalolle. Olen kuitenkin terve mies. Näen, kuulen, haistan, maistan, ajattelen ja kävelen.

Mikä sairastumisessa oli pahinta?

– Silmäni muurautuivat umpeen, näkökyky meni pariksi viikoksi. Menetin myös kuuloni kolmeksi päiväksi. Se oli kauheaa. Tunsin suunnatonta yksinäisyyttä, hylätyksi tulemisen tunnetta ja pelkoa. Pyysin hoitajia koskettamaan minua, jotta tietäisin, että elän.

Miten ihmiset ovat suhtautuneet asiaan?

– Näytin pahimmillaan siltä, että olin saanut neljännen asteen palovamman. Ihmiset ovat olleet hyvin kannustavia ja reiluja. He ihmettelevät, kuinka olen selvinnyt tästä. Totta kai monet ovat uteliaita, mutta lähinnä lapset kehtaavat kysyä. En minä sääliä kaipaa.

Mitä mieltä olet suomalaisesta terveydenhuollosta?

– Olen yhteiskunnalle aika paljon velkaa. Olen ollut tämän sairauden takia hoidossa varmaan sata kertaa. Erikoissairaanhoito pelasti ilman muuta henkeni. Jos olisin itse tiennyt, kuinka heikko kuntoni todellisuudessa oli pahimmillaan, en olisi luultavasti selviytynyt. Järjestelmämme on hieno, sen toimivuudesta voi toki joskus keskustella.

Olet kirjoittanut paljon ihmisistä, jotka ovat heikommassa asemassa, esimerkiksi romanikerjäläisistä. Mikä heissä kiinnostaa?

– Minua kiinnostaa se, miten tavallisilla ihmisillä menee. Eivät minua pankkiirit kiinnosta. Yhteisöllisyys on pahasti kadoksissa Suomesta. Siitä syystä yhteiskunnan ulkopuolelle joutuvat kiinnostavat.

Muuttiko sairaus sinua?

– Olen varmaankin vähemmän omahyväinen ja itsekeskeinen kuin ennen. Sairaus tuhosi kasvoni vuosiksi ja vei itsetuntoni, mutta toi se mukanaan myös jotain myönteistä. Olen muuttunut luultavasti hieman hienovaraisemmaksi. Epäilen enemmän kuin ennen ja kyseenalaistan itsestään-selvyyksiä. Sairaus opetti sen, että paratiisi on tavallinen arkipäivä. Sitä ei vain huomaa.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste