Potkukelkalla on uusia ystäviä

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Ilari Välimäki
Uutinen julkaistu: 10.02.2021

Seinäjoella, Kouran kylässä, sijaitsee E.S Lahtinen Oy:n tehdas. Lahtisen suku on valmistanut siellä jo yli 90 vuoden ajan potkukelkkoja.

Eslan perusti Erkki-Samuli Lahtinen. Hän on yrityksen nykyisen toimitusjohtajan Mika Lahtisen isoisoisä.

– Pohjanmaalla ihmisillä on kova yrittäjähenki. Täällä on tehty paljon esimerkiksi mattoja ja huonekaluja. Meidän sukumme ryhtyi valmistamaan potkukelkkoja, Mika kertoo.

Kelkkailu ei enää onnistu joka paikassa

Potkukelkkoja käytettiin ennen vanhaan erityisesti maaseudulla ja saaristossa. Vuonna 1976 tuli kuitenkin uusi laki. Se määräsi, että teille ja kulkuväylille täytyy levittää hiekkaa, jotta ne eivät ole liukkaita. Niillä ei ollut enää yhtä helppoa kelkkailla kuin ennen.

– Kehitimme silloin kelkkoihin muoviset liukujalakset. Laitoimme myös kelkan alle pyörät. Aloimme suunnitella muitakin tuotteita, joissa on pyörät, Mika kertoo.

Hän mainitsee, että kaupungit ja kunnat saavat hiekoittaa tiet vain osittain. Tällöin niillä voi liikkua myös kelkoilla.

Potkukelkkailu on kuitenkin vähentynyt myös siksi, että talvet ovat entistä lämpimämpiä. Ainakaan Etelä-Suomessa ei ole joka vuosi kunnon talvea.

Retkeilijöiden, pilkkijöiden ja koiraharrastajien suosiossa

Potkukelkat ovat löytäneet myös uusia ystäviä.

– Monet retkeilevät potkukelkkojen kanssa vaikkapa järven tai meren jäällä. Usein matkaan lähdetään koko perheen voimin, Mika sanoo.

Potkukelkat ovat myös pilkkijöiden suosiossa. Toisinaan jäällä näkee myös koirien vetämiä potkukelkkoja.

Esla vie potkukelkkoja myös ulkomaille, erityisesti Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

– Pohjois-Amerikassa on paljon ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kelkoista. Potkukelkkoja menee muun muassa sellaisille alueille, joilla asuu Suomesta sinne muuttaneita siirtolaisia ja heidän jälkeläisiään.

Myös potkupyöriä, rollaattoreita ja potkulautoja

Potkukelkkojen lisäksi Eslassa valmistetaan myös potkupyöriä ja rollaattoreita. Niillä monet ikäihmiset voivat liikkua helpommin.

Esla tekee myös potkulautoja. Esimerkiksi sairaaloissa työntekijät käyttävät usein potkulautoja, kun he siirtyvät pitkillä käytävillä paikasta toiseen.

Ympäristöystävällisemmin kuin sähköllä

Mika huomauttaa, että potkukelkat, potkupyörät ja potkulaudat ovat hyvin ympäristöystävällisiä kulkuvälineitä. Ne aiheuttavat vielä vähemmän päästöjä, kuin vaikkapa muodikas sähköauto Tesla.

– Jos turha hiekoitus jäisi pois, niin potkukelkkaa käytettäisiin enemmän. Eli ei ole pakko ajaa Teslalla, kun voi ajaa Eslalla, Mika sanailee.

Vasen kuva: Saara Tyniö kokoaa potkukelkan osia.
Oikea kuva: Valmiita potkukelkkoja lähdössä kauppoihin.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)