Onneen ei ole oikotietä

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Maria Österlund
Uutinen julkaistu: 13.02.2012

Ole kiitollinen, ole läsnä ja hengitä kunnollisesti. Mika Vehmersuo pohtii, minkälaista on onnellinen elämä.

– Ulkoiset asiat eivät tee ihmistä onnelliseksi. On väärin luulla, että kallis auto, iso talo, hyvännäköinen puoliso ja paljon rahaa tuovat mukanaan onnen. Monilla ihmisillä on kaikki nämä, mutta silti he eivät ole onnellisia. Onnea pitää etsiä omasta itsestään. Onnellisuus on sitä, että tuntee sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Näin sanoo Mika Vehmersuo. Hän on kirjoittanut onnellisuudesta kirjan nimeltä Pieni onnellisuuden kirja. Vehmersuo huomauttaa, että usein onnellisuuden eteen vaaditaan kuitenkin ponnisteluja. Ihmisen pitää oppia tuntemaan itsensä ja harjoitella myönteistä asennetta elämään. Se ei riitä, että lukee onnellisuutta käsittelevän kirjan.

Mika Vehmersuo alkoi pohtia onnellisuutta runsas kymmenen vuotta sitten. Hänellä oli kaikki hyvin, mutta siitä huolimatta hän ei tuntenut itseään onnelliseksi. Hän halusi tuntea olonsa paremmaksi. Hän alkoi syödä eri tavalla ja ryhtyi harrastamaan joogaa ja meditaatiota.

– Minulle henkilökohtaisesti jooga on ollut tärkeää, mutta se ei ole tie onneen. Jooga on ollut hyvää harjoitusta ja se on auttanut minua keskittymään. Joku toinen voi päästä samaan vaikka sauvakävelyn avulla tai pelaamalla jotain pallopeliä yhdessä toisten kanssa.

– Mutta uskon, että jonkinlainen fyysinen harjoittelu on tärkeätä. On vaikea olla onnellinen, jos ei huolehdi kehostaan. Sen takia uskon myös, että pitää syödä järkevästi. – Mutta ei tarvita mitään erikoisruokavaliota. Itselleen voi sallia joskus myös epäterveellisiä herkkuja, kun sen tekee harkiten, selittää Vehmersuo.

Mika Vehmersuo puhuu siitä, että ihmisen pitää oppia tuntemaan ja hyväksymään itsensä. Ihmisen pitää pohtia, minkälaista elämää juuri hän itse haluaa elää. Ei pidä luulla, että onnen voi saavuttaa toisten ihmisten kautta. Esimerkiksi hyvä ystävä voi olla ihmiselle tärkeä. Ihmisen olisi kuitenkin voitava olla onnellinen myös silloin, kun hän on yksin eikä tapaa ystäväänsä vähään aikaan.

Mika Vehmersuon vinkit onnelliseen elämään

Ole kiitollinen!

Jokaisella on jotain, ehkä pieniäkin asioita, joista voi olla kiitollinen. Ole kiitollinen villasukista silloin kun on kylmä. Tai siitä, että saat tavata hyvän ystävän. Harjoittele, että olet kiitollinen jostakin asiasta joka päivä.

Ole läsnä ja tietoinen. Ajattele sitä, mitä teet ja koet.

Nykyelämä on stressaavaa ja monella on kiire. Usein teemme asioita, ilman että oikeasti pysähdymme miettimään, mitä teemme. Tällöin menetämme paljon. Tunnustele esimerkiksi sitä, miltä ruoka maistuu ja nauti, kun syöt.

Hengitä kunnollisesti.

Saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta hengittäminen on tärkeää. Hermostunut tai stressaantunut ihminen voi rauhoittua hengittämällä syvään ja rauhallisesti. Kun ajattelee aina välillä hengitystään, oppii myös olemaa tietoisempi itsestään ja maailmasta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)