Lintujen asuntopula helpottuu

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 15.03.2017

Suomessa on yli miljoona linnunpönttöä. Se helpottaa lintujen asuntopulaa.

Miljoona linnunpönttöä -kampanja alkoi vuosi sitten. Tarkoituksena on, että ihmiset ilmoittavat Ylen rekisteriin, montako linnunpönttöä heillä on. Kampanjan käynnistivät Yle ja useat luontojärjestöt.

Kampanja saavutti tavoitteensa jo helmikuussa. Suomalaiset ovat rekisteröineet yli miljoona pönttöä. Kampanja jatkuu toukokuuhun asti. Linnunpönttöjä kannattaa rakentaa kampanjan jälkeenkin.

Miksi linnut tarvitsevat pönttöjä?

Jotkut lintulajit tekevät pesän puiden koloihin. Linnut tarvitsevat turvallisia pesäkoloja. Suomessa on paljon metsiä, mutta koloja on liian vähän. Linnuilla on kova asuntopula. Kovin asuntopula on isoilla linnuilla, kuten pöllöillä.

Suuri osa puista kaadetaan ja viedään paperitehtaisiin jo nuorina. Yleensä tikat tekevät isoihin ja vanhoihin puihin koloja. Sitten muut linnut tekevät koloihin pesän. Nykyään näin ei ehdi tapahtua.

Lähteet Yle, Birdlife

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)