Kokin työ on luovaa ja kovaa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Petri Kiuttu
Uutinen julkaistu: 19.11.2013

Oululainen kokki Janne Pekkala pitää hyvästä ja mutkattomasta kotimaisesta perinneruuasta. Kokki-Janne muistetaan esimerkiksi Makupalat-ohjelmasta.

Janne Pekkala on oululainen kokki ja yrittäjä. Pekkala pyörittää omaa lounaskahvilaa ja ateriapalvelua sekä kiertää messuja ja tapahtumia. Monet muistavat Jannen suositusta tv-ohjelmasta Makupalat, jossa kokattiin mutkatonta perusruokaa.

Miten kiinnostuit ruuan laittamisesta?

– En ollut yläasteen kotitaloustunneilla kovin hyvä. Kun halusin päästä kesätöihin, vaihtoehdot olivat raskas työ rakennustyömaalla tai keittiöhommat. Päädyin siis tiskaamaan ja kuorimaan perunoita. Olin silloin 15-vuotias. Vähitellen aloin kehittyä ja innostuin kokin työstä. Yläasteen jälkeen menin ammattikouluun ravintola-alan peruslinjalle. Olin myös armeijassa laivakokkina. Pääsin armeijassa Upinniemessä vastaavaksi kokiksi. Se oli kova ja kouluttava homma. Valmistuin ylimatruusiksi sukeltajakurssin Mursu-alukselta. Vasta armeijan jälkeen suoritin kokin ammattitutkinnon.

Millaista on kokin työ?

– Se on raakaa ja kovaa työtä, vaikka tv:n kokkiohjelmista saattaa joskus saada toisenlaisen käsityksen. Tavallinen kokki saa harvoin eteensä huippukalliita raaka-aineita ja loputtomasti aikaa. Oikeassa elämässä on pakko miettiä, kuinka lihapalasen kaikki osat käytetään hyödyksi. Työtä tehdään kovan paineen alla ja kiireessä, useita asioita on pakko tehdä yhtä aikaa. Työn hoitaminen vaatii myös suunnitelmallisuutta. Pitää osata ajatella ja ennakoida päivä, kaksi ja viikko eteenpäin.

– Kokin työ on myös luovaa ja hienoa. Jos hommassa haluaa edetä, ei pidä tyytyä kokkaamaan ketjuravintolan ruokia. Kokin työssä voi kehittyä ja kehittää itseään. Siinä voi aina löytää uusia juttuja, eikä ikinä tule valmiiksi. Eli kokin työ on aivan mahtavaa!

Mitkä ovat mielestäsi omat vahvuutesi kokkina? Eli missä olet erityisen hyvä?

– Olen jo aika kokenut kokki, mutta en ole koskaan ollut mikään hienon gurmeeruuan tekijä. Omasta mielestäni vahvuuteni on se, että en juuri käytä reseptejä. Osaan tarttua hetkeen ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla. Se on sitä ammattitaitoa.

Mitä mieltä olet tv:n kokkiohjelmista. Tykkäätkö niistä?

– Olen itsekin tehnyt näitä ohjelmia, joten tiedän, ettei ole helppoa tehdä hyvää ohjelmaa. Ruotsalainen Tina Nordström on hyvä tv-kokki. Hän tekee oikeaa ruokaa oikealla otteella. Pidän myös Jyrki Sukulan tyylistä. Englantilainen Keith Floyd oli suuri suosikkini.

Mikä on lempiruokaasi?

– Yksi niistä on lihakeitto, toinen on oululainen perinneruoka rössypotut eli veripalttu. Se on perunaa ja sianlihaa keittona. Kalaruuat ovat kuitenkin ykkösherkkuni. Tykkään kalasta ja varsinkin itse pyydetystä. Valmistan kalaruuat mielellään avotulella. Fileeratut taimen ja harjus kannattaa suolata ja paistaa. Voista ja yhden tähden Jaloviinasta saa hyvän kastikkeen. Totta kai lohi on aina herkullista, samoin oikein valmistettu hauki on maukas järvikala.

Miten innostuit englantilaisista moottoripyöristä?

– Haaveilin aika pitkään omasta prätkästä. Päätin jo teininä, että jos hankin moottoripyörän, sen on pakko olla Triumph. Marlon Brandolla on sellainen elokuvassa The Wild One eli Hurjapäät. Nyt Lucille-prätkäni on talviteloilla. Se on Pate Mustajärven entinen menopeli, eli se haisee ihan rock and rollille!

2 kommenttia artikkeliin ”Kokin työ on luovaa ja kovaa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)