Kohdataan-palvelussa tutustutaan uusiin ihmisiin

Teksti: Jenni Stolt
Kuva: Iiro Kaukiainen
Uutinen julkaistu: 07.10.2020

Kohdataan on sosiaalisen median palvelu, jossa on helppo tutustua uusiin ihmisiin. Sen avulla yritetään vähentää yksinäisyyttä.

– Moni nuori ja aikuinen kärsii yksinäisyydestä. Kehitimme Kohdataan-palvelun, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ystäviä, Kohdataan-palvelun työntekijä Lotta Liimatainen kertoo.

Kohdataan-palvelussa keskustellaan yhdessä

Kohdataan-palvelussa käyttäjät voivat keskustella samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Keskusteluja voi käydä pienissä ryhmissä tai kahdestaan.

Palvelu muodostaa ryhmät sen perusteella, mitä käyttäjät ovat valinneet kiinnostuksen kohteikseen. Käyttäjä voi aina valita, haluaako hän liittyä ryhmään vai ei.

Palvelussa voi viestiä kirjoittamalla, kuvilla, videoilla ja ääniviesteillä.

Kohdataan-palvelu toimii parhaiten kännykällä, mutta sitä voi käyttää myös tietokoneella tai tabletilla.

Palvelu on ilmainen eikä sen käyttöön tarvita erillistä sovellusta. Palvelun kuvakkeen voi kuitenkin tallentaa kännykän näytölle, jotta siitä pääsee helposti suoraan palveluun.

Kohdataan-palvelu on turvallinen ja sitä on helppo käyttää

Kohdataan-palvelun työntekijä Lotta Liimatainen valvoo palvelun käyttöä. Liimatainen vastaa käyttäjien viesteihin, jos he tarvitsevat apua esimerkiksi rekisteröitymisessä.

Yksi Kohdataan-palvelun parhaista puolista onkin se, että apua saa helposti.

Liimatainen kertoo, kenelle palvelu sopii:

– Suosittelen palvelua kaikille yli 15-vuotiaille, jotka eivät ole löytäneet sopivaa sosiaalisen median palvelua itselleen. Kohdataan-palvelu sopii kaikille, jotka haluavat tavata uusia ihmisiä ilman ennakkoluuloja. Palvelua on helppo käyttää, joten se sopii ihan kaikille.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)