Kaunista ja kestävää jokaiseen kotiin

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 21.10.2020

Skotlantilainen James Finlayson perusti vuonna 1820 Tampereelle konepajan ja valimon. Tehdas Tammerkosken rannalla oli pieni, eikä kukaan uskonut, että yritys olisi olemassa vielä vuonna 2020.

Nykyään 200 vuotta myöhemmin, Finlayson on Suomen tunnetuimpia yrityksiä.

Finlayson valmistaa erilaisia tekstiilejä. Tekstiilit suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan ulkomailla. Yrityksellä on Suomessa noin 20 myymälää ja tehtaanmyymälää.

Finlaysonin entinen tehdasalue sijaitsee Tampereen keskustassa. Entisellä tehdasalueella toimii nykyisin yli 100 erilaista yritystä. Suomen toiseksi suurimman sanomalehden Aamulehden toimitus on myös Finlaysonin alueella.

Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Tampereella

Finlaysonin tehdasalue on viehättävä paikka. Alueella on myös kiinnostava historia. Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin kutomosalissa vuonna 1882.

Finlaysonin vuodevaatteet, keittiötekstiilit ja kylpyhuonetekstiilit tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Finlayson valmistaa myös suosittuja muumituotteita ja Tom of Finland -tuotteita.

Finlayson keksi pussilakanan

Finlayson toi vuonna 1963 markkinoille pussilakanan. Suomalaiset vieroksuivat aluksi uutta keksintöä. Joku esimerkiksi ryömi pussin sisään, koska luuli, että sen sisällä on tarkoitus nukkua. Uutuutta kutsuttiin aluksi peitepussiksi ja unipussiksi.

2000-luvulla Finlayson haluaa korostaa sitä, että se on vastuullinen yritys. Finlayson aloitti vuonna 2015 kodintekstiilien kierrätyksen. Kierrätetyistä farkuista valmistetaan pyyhkeitä ja vanhoista pussilakanoista räsymattoja. Finlayson onkin valittu oman alansa vastuullisimmaksi toimijaksi.

Lähteet Finlayson, Aamulehti

Finlayson esitteli vuonna 2014 Tom of Finland -mallistonsa. Kuvassa on Finlaysonin suunnittelija Sami Vulli.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)