Karvoja suksien pohjassa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Markku Juusola
Uutinen julkaistu: 31.01.2019

Karvoja suksen pohjassa jarruna? Kuulostaa oudolta. Eikö suksen pidä pidä luistaa?

Tänä talvena on paljon lunta ja sopivasti pakkasta. Lumi ei sula ihan heti. Hiihtokeli on hyvä. Suomalaiset ostavat paljon suksia. Suksikauppiaat ovat tyytyväisiä.

Karvapohjia myydään nykyään eniten

Karvapohjasukset ovat tänä talvena suosituimpia suksia. Esimerkiksi Peltosen suksitehdas rupesi myymään karvapohjia vuonna 2015. Sen jälkeen niiden suosio on kasvanut koko ajan.

Nykyään muutkin suksitehtaat tekevät suksia, joiden pohjassa on karvoja.

Karvapohja on ikivanha keksintö. Sukset keksittiin jo tuhansia vuosia sitten. Silloin toisen suksen pohjassa oli eläimen nahkaa. Hiihtäjä potki sillä vauhtia. Hiihtäjä liukui toisella suksella.

Nykyään suksissa on kummankin suksen pohjassa jalan kohdalla karvaa. Se tarttuu hyvin lumeen. Siksi sillä on helppo potkaista vauhtia. Muu osa suksen pohjasta liukuu.

Karvapohja tehdään mohair-villasta. Sitä saadaan vuohen nahasta.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)