Erja Lyytinen

Erja Lyytinen

”Kannattaa seurata omaa ääntään”

Erja Lyytinen on Suomen tunnetuimpia kitaristeja. Hän soittaa yli sata keikkaa vuodessa. Lyytisen uusin levy Forbidden Fruit julkaistiin tammikuussa.

Erja Lyytinen osallistui viime syksynä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Tänä keväänä hän esiintyy Keski-Euroopassa: Ranskassa, Sveitsissä ja Saksassa.

Kierrät maailmalla kuukausikaupalla. Teit talvella pitkän Britannian-kiertueen, sen jälkeen esiinnyit ympäri Suomen. Väsyttääkö sinua ikinä?

– Totta kai, usein kiertueella ei ole mahdollisuutta kauheasti levätä. Tänä talvena olemme soittaneet bändini kanssa jopa viitenä tai kuutena iltana viikossa. Jos keikkojen välissä on yksi vapaapäivä, se kuluu yleensä hotelissa lepäillen ja rauhoittuen. Aikataulu on kuitenkin niin tiivis, että kotona ehtii käydä lähinnä kääntymässä. Tämä on kovaa työtä.

Onko muusikon elämä kuluttavaa?

– Minulla on hyvin ammattimainen bändi, joka ei kauheasti juhli keikkojen jälkeen. Soittajat ovat olleet niin kauan mukana tässä hommassa, että asiat hoidetaan täsmällisesti. Kyllä meillä silti on hauskaa keikoilla,
ja keikan jälkeen saatamme ottaa lasilliset punaviiniä. Siihen se kuitenkin jää. En siis elä vanhan ajan rokkielämää.

Ehditkö nähdä kiertueella muuta kuin keikkapaikat, tutustutko kaupunkeihin?

– Se riippuu hyvin paljon siitä, missä päin kaupunkia keikkapaikka on. Jos esiintymispaikka on keskustassa, käyn usein kävelyllä. Kaupunkeihin ehdin tutustua yleensä vapaapäivinä.

Britannian-kiertueella osa bändistä kiersi museoita tai kävi ostoksilla. Tykkään istuskella kahviloissa ja katsella ihmisiä. Shoppailen myös mielelläni, kuten naiset yleensä. Ostan usein esiintymisasuni Lontoosta. Pyrin myös yleensä lenkkeilemään kiertueella. Lontoossa juoksen kaupungin keskuspuistossa Hyde Parkissa.

Minkälainen kuulijakunta sinulla on?

– Kyllähän he ovat ulkomailla usein juuri niitä blues-intoilijoita. Keski-ikäinen mies on ehkä tyypillinen kuulija. Suomessa kuulijakuntani on laajentunut ilahduttavasti viime vuosina.

Minkälaista uutta otetta uudella levylläsi on bluesmusiikkiin?

– Emme halunneet tällä kertaa tehdä levyä, jolla on pelkästään nopeita ja iskeviä biisejä. Levy on kokonaisuudessaan aika rauhallinen, ja se kyllä risteilee bluesista aika lailla kohti popmusiikkia, soulia ja kantria.
Jääräpäisimpien bluesfanien mielestä näin ei tietenkään pitäisi tai saisi tehdä. Sen olen vuosien varrella kuitenkin oppinut, että kannattaa seurata omaa ääntään ja tehdä omaa musiikkiaan. Jos yleisö katoaa, sille on yleensä jokin syy. Meille on kuitenkin käynyt päinvastoin, keikoilla käy enemmän porukkaa.

Blues on perinteisesti miesten musiikkia, miesten laji. Mikä tilanne on nykyisin?

– Perinteisesti näin on ollut. Nykyisin alalla on paljon naispuolisia bluesfaneja etenkin nuoria kitaristeja.
Uusi sukupolvi uudistaa bluesia. Naiset ottavat oman tilansa.

Yhtyeessäsi on vain miespuolisia soittajia. Kuinka yhteistyö sujuu?

– Loistavasti. Mieluusti mukaan mahtuisi naispuolisia soittajiakin, mutta sopivat eivät ole tulleet vastaan oikeaan aikaan. Kyse on loppujen lopuksi siitä, että tulee ihmisten kanssa toimeen sekä lavalla että bussissa. Ei siitä, onko joku mies tai nainen. Sukupuolella ei ole väliä musiikin tekemisessä.

Osallistuit tv:n tanssikisaan, ja sinut tunnistetaan nykyisin kaikkialla. Häiritseekö se?

– Ei julkisuus tullut yllätyksenä. Olen keikkaillut jo toistakymmentä vuotta. Tanssikisa oli mahtava kokemus.
Ei julkisuus häiritse, suomalaiset ovat ihanan kilttejä ja jopa ujoja.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste