Julia haluaa opiskella suomen kieltä. Hän tiesi sen jo ennen kuin tuli Ouluun.

Julia Raffel opiskelee suomen kieltä

Julia Raffel aloitti suomen kielen opiskelun kolme vuotta sitten. Silloin hän muutti Suomeen Saksasta. Nyt Julia osaa suomea jo hyvin.

Suomessa asuu vuosi vuodelta enemmän ulkomaalaisia. Siksi myös suomen kielen opiskelijoiden määrä kasvaa.

25-vuotias Julia tuli ensin opiskelemaan Oulun yliopistoon, ja nyt hän on töissä Kempeleessä. Julia kertoo, että Suomessa on helpompi tutustua ihmisiin, kun osaa suomea.

– Saksassa olisin onnellinen, jos ulkomaalaiset yrittäisivät oppia kieltä. Uskon, että suomalaiset ajattelevat samoin.

– Käytän suomea arkielämässä esimerkiksi kahvilassa. Kavereiden kanssa puhun suomea vähän. Kun seuraan keskusteluja, ymmärrän jo hyvin, Julia kertoo.

Sanoihin lisätään päätteitä

Suomen kielessä sanoihin lisätään erilaisia päätteitä, kun niitä taivutetaan. Esimerkiksi talot-sanaan on lisätty pääte -t.

– T-pääte kertoo, että taloja on monta. Päätteillä siis lisätään sanaan tietoa.

Päätteitä voi lisätä sanaan useita. Joskus kun sanaan lisää päätteen, sana muuttuu paljon. Se on yleensä vaikeaa suomen kielen opiskelijoille. Myös uusien sanojen oppiminen voi olla vaikeaa.

Helpot ja vaikeat sanat

– Suomen kielen sanoja on vaikea muistaa. Ne ovat niin erilaisia kuin muissa opiskelemissani kielissä. Espanjan tai portugalin kielissä sanat ovat hyvin samanlaisia. Jos tiedän ne yhdellä kielellä, ne ovat tuttuja myös toisella. Mikään tuntemani kieli ei ole samanlainen kuin suomi, Julia kertoo.

Suomen kieleen on tullut paljon sanoja muista kielistä. Niitä kutsutaan lainasanoiksi. Niiden merkityksen voi arvata helposti, koska ne ovat aika samanlaisia kuin alkuperäinen sana. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi posti, pankki ja bussi.

Suomen kielessä on myös paljon sanoja, joita ei yleensä tunnista muiden kielten sanojen avulla. Tällaisia sanoja ovat esimerkiksi puhelin, lentokone ja tietokone.

Ääntäminen on helppoa

On suomen kielessä myös jotain helppoa.

– Ääntäminen ei ole kovin vaikeaa. Sanat luetaan samalla tavalla kuin ne kirjoitetaan, Julia miettii.

Julia kuulee suomea melkein joka päivä. Se helpottaa oppimista. Julialla on paljon suomalaisia ystäviä. Ystävät lähettävät Julialle suomenkielisiä artikkeleita. He myös selittävät uusia sanoja Julialle.

– Kielen oppiminen on helpompaa, kun tunnen, että siitä on hyötyä, Julia ajattelee.

– Nyt tunnen, että olen paikallinen. Ja tunnen, että olen osa suomalaista elämää ja yhteiskuntaa, kun osaan suomea ainakin vähän, Julia vielä lisää.

Mitä mieltä olit jutusta?


4 kommenttia uutiseen “Julia Raffel opiskelee suomen kieltä”

  1. Mustafa

    Sain uutta tietoa

  2. Amena

    Sain uutta tietoa

  3. Mohammadullah

    Sain uutta tietoa

  4. Harry

    Pidin tästä jutusta

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste