Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston opiskelijoiden soihtukulkue itsenäisyyspäivänä vuonna 2013.

Itsenäisyyspäivää juhlitaan monella tavalla

Linnan juhlien lisäksi suomalaiset juhlivat itsenäisyyttä monella tavalla. Ylioppilaat järjestävät soihtukulkueita useissa kaupungeissa.

Talojen pihoilla Suomen lippu nostetaan salkoon, ja asukkaat sytyttävät kaksi kynttilää ikkunoille. Helsingissä hyväntekeväisyysjärjestö jakaa itsenäisyyspäivänä ruokaa köyhille Hakaniemen torilla.

Monet katsovat ennen Linnan juhlia televisiosta Tuntematon sotilas -elokuvaa. Se kertoo sodasta Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosina 1941–1944. Yle esittää Tuntemattoman sotilaan joka itsenäisyyspäivä.

Monet vievät kynttilöitä sankarihaudoille sodissa kuolleiden muistoksi. Armeija pitää itsenäisyys- päivän paraatin joka vuosi eri kaupungissa. Tänä vuonna paraati on Jyväskylässä.

Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta vuonna 1917. Itsenäinen Suomi täyttää siis 100 vuotta kahden vuoden kuluttua.

Ennen itsenäisyyttä Suomi oli yli sata vuotta Venäjän keisarikunnan osa. Ennen vuotta 1809 Suomi oli puolestaan osa Ruotsin kuningaskuntaa. Pian itsenäistymisen jälkeen Suomessa puhkesi sisällissota. Sodassa olivat vastakkain valkoiset ja punaiset. Valkoiset kannattivat hallitusta, ja punaiset kapinoivat sitä vastaan. Sodassa kuoli melkein 40 000 ihmistä.

Itsenäisestä Suomesta oli vähällä tulla kuningaskunta. Eduskunta valitsi syksyllä 1918 Suomen kuninkaaksi saksalaisen Hessenin kreivin Friedrich Karlin. Hankkeesta kuitenkin luovuttiin, ja Suomesta tuli tasavalta.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste