Tanska

Tanskalaiset juhlivat kuningattaren syntymäpäivää.

Islanti ja Tanska

Islanti on saari Atlantin valtameressä. Tanska on Pohjoismaiden eteläisin maa.

Islanti on tulen ja jään maa

Islanti on saari, jota ympäröi Atlantin valtameri. Nimestä huolimatta talvet jäämaassa ovat Suomen talvia lämpimämpiä.

Islanti sijaitsee Norjan länsipuolella. Siellä on vain 320 000 asukasta. Islanti on tasavalta, kuten Suomi. Sitä johtaa presidentti Olafur Ragnar Grimsson.

Islanti ei kuulu Euroopan unioniin, mutta se kuuluu sotilasliitto Natoon. Islannin pääkaupunki on Reykjavik.

Luonto on Islannissa karua, koska siellä ei ole luonnollista metsää.  Islannissa on  jäätiköitä ja toimivia tulivuoria, jotka syöksevät tulta ja tuhkaa. Tuliperäisessä maassa on myös kuumia lähteitä.

Islantilaiset ovat kansa, joka on ylpeä maastaan. Syytä ylpeyteen onkin, sillä Islanti on maailman vanhin demokratia. Yli tuhat vuotta sitten islantilaiset kokoontuivat yhteen keskustelemaan tärkeistä asioista ja tekemään yhdessä päätöksiä. Kokouksia kutsuttiin nimellä ting.

Islanti tunnetaan myös omasta hevosrodustaan, islanninhevosesta. Siellä on myös paljon lampaita. Islantilaiset villapaidat ovat tunnettuja. Lampaanliha on myös tavallista ruokaa Islannissa. Islantilaiset syövät myös paljon kalaa. Islantilainen erikoisuus on kuivattu kala.

Tanska on Pohjolan eteläisin maa

Tanska on ainoa Pohjoismaa, jolla on yhteinen raja muun Euroopan kanssa. Tanska on niemi, jota rajaa Pohjanmeri lännessä ja Itämeri idässä.

Tanskassa asuu 5,5 miljoonaa ihmistä. Tanska on pinta-alaltaan muita Pohjoismaita huomattavasti pienempi. Tanskan pääkaupunki on Kööpenhamina.

Tanska on kuningaskunta, jota johtaa kuningatar Margarethe II.  Ylin valta on kuitenkin hallituksella ja eduskunnalla.  Tanska kuuluu sekä Euroopan unioniin että puolustusliitto Natoon.

Saarivaltakunnat Färsaaret ja Grönlanti kuuluvat myös Tanskalle. Niillä on itsehallinto, ja ne saavat itse päättää monista asioistaan.

Tanskalaiset tunnetaan kansana, joka osaa nauttia elämästä. Ruoka on siellä hyvää, eivätkä tanskalaiset pohdi kaloreita. Voileipä on nimeltään smörrebröd. Täytteitä siinä on paljon enemmän kuin itse leipää.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste