Hyvä ruoka kuuluu kaikille

Teksti: Jenni Stolt
Kuva: Hanna Gullichsenin kotialbumi
Uutinen julkaistu: 21.10.2020

Hanna Gullichsen nauttii hyvästä ruoasta. Hanna pitää Hanna G -ruokablogia ja on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa.

Hanna Gullichsen on yksi Suomen tunnetuimmista ruokavaikuttajista. Sosiaalisessa mediassa eli somessa Gullichsen puhuu hyvän ruuan puolesta.

Hanna Gullichsen jakaa reseptejään ja arkeaan suositussa Hanna G -blogissa sekä Instagram-tilillään. Sen lisäksi hän julkaisee ruokakirjoja, joista uusin ilmestyy syyskuussa. Gullichsen haluaa levittää ruuanlaiton ja syömisen iloa jokaiseen keittiöön.

Miten kiinnostuit ruuanlaitosta?

– Kiinnostukseni ruuanlaittoon heräsi jo lapsena, kun seurasin isoäitini kokkailua. Mielestäni ruuan pitää aina maistua hyvältä. Nautin myös yhdessä syömisestä.

Millainen on työpäiväsi?

– Työpäiväni ovat aina erilaisia. Usein kokkaan ja kuvaan eri somekanaville. Teen reseptejä ja pidän luentoja. Lisäksi yritykseni kirjanpito ja muut paperityöt vievät aikaa.

– Tällä hetkellä kirjoitan uutta kirjaa. Mietin, miten voisin kertoa kirjasta ja tavata lukijoitani. Olen myös mukana suomalaisen ravintolaketjun hallituksessa. Pääsen vaikuttamaan myös sitä kautta suomalaisten ruokailuun. Toivon, että ihmiset saisivat syödä parempaa ruokaa joka päivä.

Mikä työssäsi on parasta?

– Moni on saanut kokkailuistani vinkkejä, miten kotona voi laittaa ruokaa uudella tavalla. Parasta palautetta on se, kun joku on innostunut ruuanlaitosta. Se merkitsee minulle paljon.

Mikä työssäsi on haastavaa?

– Teen paljon töitä tietokoneella ja kännykällä. Joskus se väsyttää, että on tavoitettavissa koko ajan. Täytyy olla päättäväinen, jotta osaa erottaa työn ja vapaa-ajan toisistaan. Se on vaikeaa.

Mistä haaveilet?

– Haaveilen omasta talosta, jossa on kaunis piha. Haluaisin perustaa majoituspaikan, jossa asiakkaat voivat yöpyä ja nauttia hyvästä ruuasta.

2 kommenttia artikkeliin ”Hyvä ruoka kuuluu kaikille”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)