Hauskoja videoita Suomesta ja suomalaisista

Teksti: Ella Airaksinen
Kuva: Sercan Alkan
Uutinen julkaistu: 07.04.2021

Almost Finns -ryhmä tekee videoita, joissa kerrotaan elämästä Suomessa. Uuden videon aihe on selkokirjat.

Almost Finns eli melkein suomalaisia. Näin Eric Lipchis, Dawda Jaye, Karim Ashoor ja Sercan Alkan kuvailevat itseään.

– Olemme kotoisin eri maista, mutta teemme monia asioita samalla tavalla kuin muut suomalaiset, ryhmä selventää Almost Finns -nimen taustaa.

Almost Finns -ryhmä kuvaa YouTubeen videoita, joissa kerrotaan suomalaisista ja ryhmän kokemuksista Suomessa. Videoiden aiheita ovat esimerkiksi sauna, lumi ja oudot suomalaiset kilpailut.

– Kaikki alkoi suomen kielen kurssilla. Meistä tuli nopeasti hyviä ystäviä. Myöhemmin aloimme kuvata videoita yhdessä. Nyt olemme tehneet videoita noin kaksi vuotta, ryhmä kertoo.

Eric, Dawda ja Karim esiintyvät videoilla, ja Sercan kuvaa ne. Ensimmäiseksi videolle valitaan aihe. Sen jälkeen videota pitää suunnitella ja käsikirjoittaa. Lopulta video kuvataan ja editoidaan. Parasta videoiden tekemisessä on se, että ryhmä saa viettää aikaa yhdessä.

– Nautimme olla yhdessä. Yritämme aina tehdä hauskan ja hyvän videon. Ajattelemme, että videoiden katsojat ansaitsevat vain parasta, Almost Finns -ryhmä kertoo.

Ryhmän videoita katsovat eniten suomalaiset. Monet katsojat asuvat kuitenkin ulkomailla, esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Espanjassa.

Huumoria selkokirjoista

Almost Finns -ryhmän uudella videolla kerrotaan selkokirjoista. Selkokirjat sopivat kaikille, joille tavalliset kirjat ovat liian vaikeita.

– Selkokirjat ovat selkeitä ja helppoja. Selkokirja on parempi kuin tavallinen kirja, koska sitä ymmärtää paremmin, ryhmä miettii.

Almost Finns -ryhmä kertoo, että videota oli hauska kuvata. He oppivat samalla uusia asioita selkokirjoista.

Mutta mitä selkokirjoja he suosittelevat Selkosanomien lukijoille?

– Pinokkio, Dracula, Pikku prinssi ja Vaarallinen juhannus ovat hyviä. Seuraavaksi aiomme lukea Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -selkokirjan, koska se on tärkeä kirja suomalaisille.

Katso Viisi faktaa selkokirjoista -video alla!

Voit katsoa lisää Almost Finns -ryhmän videoita YouTubessa.

Almost Finns -ryhmällä on oma logo, jossa on piirretty kuva Ericistä, Karimista ja Dawdasta. Eric on syntynyt Argentiinassa ja kasvanut Espanjassa. Karim on Egyptistä ja Dawda on Gambiasta. (Kuva Karim Ashoor)

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)