Edvard Munch kuvasi taiteessaan tunteita

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Didrichsenin taidemuseo
Uutinen julkaistu: 07.10.2014

Edvard Munch on Norjan kansallistaiteilija. Hän on maailmankuulu. Hänen näyttelynsä on parhaillaan Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä.

Edvard Munch syntyi vuonna 1863 Lötenissä Oslon pohjoispuolella.

Edvard oli vasta viisivuotias, kun hänen äitinsä kuoli.

Se vaikutti hänen lapsuuteensa ja koko elämäänsä. Myös Edvardin sisko Sophie kuoli nuorena.

Ehkä tästä syystä Munchin suhde naisiin oli vaikea koko hänen elämänsä ajan.

Hänellä oli useita naissuhteita, mutta hän ei mennyt naimisiin.

Rakkaussuhteet päättyivät useimmiten onnettomasti.

Edvard Munch aloitti taideopintonsa vuonna 1881.

Hän ei halunnut maalata samalla tavalla kuin vanhemmat taiteilijat. Uransa alussa Munch saikin osakseen kovaa arvostelua. Monien mielestä hänen työnsä olivat huonoja ja törkeitä. Osittain sen takia Munch halusi lähteä jo nuorena ulkomaille maalaamaan ja esittelemään taidettaan. Hän matkusti paljon ja asui esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa.

Munchin maalaukset käsittelevät usein tunteita. Kaipaus, mustasukkaisuus ja ahdistus ovat yleisiä teemoja. Sairaus ja kuolema ovat myös tärkeitä teemoja Munchin taiteessa.

Huuto on Munchin tunnetuin työ. Munch on itse kertonut, että hän sai inspiraation Huutoon, kun hän oli kävelyllä ystäviensä kanssa. Munch tuli surulliseksi, kun aurinko laski ja muuttui verenpunaiseksi. Hän pysähtyi ja jäi jälkeen ystävistään. Hän tunsi ahdistusta ja koki luonnon suuren huudon.

Edvard Munch ei maalannut sitä, mitä hän näki, vaan sitä, mitä hän koki. Hän yritti yhä uudelleen saavuttaa kokemuksen sellaisena kuin hän oli sen alunperin tuntenut.

Hän saattoi palata samaan aiheeseen jopa vuosien kuluttua. Huudosta on neljä erilaista väriversiota ja sen lisäksi grafiikkaversioita, kertoo Maria Didrichsen. Hän on Didrichsenin taidemuseon intendentti.

Edvard Munchilla oli terveys- ongelmia, ja hän joi usein liikaa alkoholia. Hän oli siitä huolimatta tuottelias taiteilija.

Vähitellen myös norjalaiset oppivat arvostamaan Munchin taidetta. Kun Munch täytti 70 vuotta, hän sai Pyhän Olavin ritarikunnan Suurristin ansiomerkin.

Munch testamenttasi Oslon kaupungille taideteokset, jotka hän omisti. Taideteoksia oli paljon, yli 1000 maalausta ja 18 000 grafiikan lehteä. Ne ovat nyt Oslon Munch-museossa.

Edvard Munch kuoli 80 vuoden ikäisenä vuonna 1944.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)