Abdikarim ”Abdi” Arale työskentelee koulunkäyntiavustajana yläkoulussa. Hän muutti Suomeen 13 vuotta sitten perheensä kanssa Tanskan kautta. Aralen mukaan nuorten maahanmuuttajien suurin uhka on yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen.
Mitä olet opiskellut ja millaista työtä teet?
– Opiskelin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi, valmistuin vuosi sitten syksyllä. Työskentelin viime lukuvuoden peruskoulun yläluokilla koulunkäyntiavustajana. Opetin myös perjantaisin islamia. Iltaisin teen nuorisotyötä. Aikomukseni on jatkaa opiskelua sosiaalialalla ja hankkia lisää tietoa. Käyn myös iltaisin Töölön aikuislukiota.
Minkälaisia ovat tyypillisimmät maahanmuuttajanuorten vaikeudet, joita olet kohdannut?
– Oman paikan löytäminen yhteiskunnassa ei ole välttämättä helppoa. Tulevaisuus voi tuntua vaikealta, jos vain jäädään oleskelemaan eikä jakseta opiskella. Pelkkä loputon hengailu ei ole viisasta. Sen ei pitäisi olla koko elämän tarkoitus, eikä varsinkaan ainoa harrastus. Maahanmuuttajanuoren saattaa olla vaikea saada omaa vuokra-asuntoa tai työpaikkaa jo pelkän nimen perusteella. Se taas saattaa johtaa syrjäytymiseen.
Onko rasismi eli muukalaisviha tai suvaitsemattomuus yleistä?
– Olen kohdannut sitä yllättävän harvoin. Ehkä etenkin nuoret alkavat pikkuhiljaa tottua siihen, että joukossa on monenlaisia ihmisiä. Totta kai nuoret heittävät aika rankkaa juttua eli läppää toisilleen. Se saattaa kuulostaa rasistiselta, mutta on vain rankkaa sanailua. Suomi on vapaa maa, joten jokaisella saa olla oma mielipiteensä. Tietysti asiat voi ilmaista asiallisesti.
Mikä on oma taustasi, mistä olet lähtöisin?
– Olen Somalimaasta, mikä on nyt irtaantunut Somaliasta. Heti, kun synnyin, alkoi sota. Pakenimme isäni kanssa Tanskaan. Kuusivuotiaana muutin Suomeen. Vielä Tanskassa katselin maailmaa lapsen silmin, ja kaikki näytti helpolta. Tanskassa oli paljon myös muita maahanmuuttajia. Suomessa törmäsin ennakkoluuloihin. Suureksi osaksi se johtui siitä, että en ymmärtänyt kieltä. Kulttuuriin pääsee parhaiten mukaan opettelemalla kielen. Murrosikäni oli loppujen lopuksi helppo.
– Olen aina pitänyt itseäni hiukan sellaisena maailmankansalaisena. Kotini on siellä, missä sydän ja perhe ovat. En ole naimisissa, asun itsenäisesti. Pidän tiiviisti yhteyttä vanhempiini ja kuuteen sisarukseeni, heistä kolme on tyttöä ja kolme poikaa. Nuorin on 10-vuotias. He asuvat myös Suomessa.
han on hyva