Suomi tukee Palestiinan valtion perustamista

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa
Uutinen julkaistu: 08.09.2025

Ulkoministeri Elina Valtonen kertoi perjantaina, että Suomi tukee Palestiinan valtion perustamista. Suomi liittyy YK:n julkilausumaan, jossa tuetaan kahden valtion mallia.

Suomi liittyy mukaan New Yorkin julkilausumaan, jota valmistelevat Ranska ja Saudi-Arabia. Julkilausuman tavoite on Gazan sodan lopettaminen ja kahden valtion malli. Kaksi valtiota ovat Israel ja Palestiina.

Hallitus ei ole samaa mieltä siitä, että Suomi on mukana kahden valtion mallissa. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset vastustavat esitytä.

– Merkittävä osa Suomen yhteistyömaista lännessä kannattaa tätä mallia, Valtonen sanoo.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayh sanoo, että esitys on ristiriidassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa. Essayah on hallituksen maa- ja metsätalousministeri. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että esitys ei ole hallitusohjelman mukainen. Purra on valtiovarainministeri. Elina Valtonen on kokoomuksen jäsen. hallituspuolueista RKP kannattaa esitystä.

Pääministeri Petteri Orpon mukaan on tärkeä asia, että Suomi on mukana.

– Tiedämme, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä Lähi-idän kysymyksestä. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä, tärkeintä että keskustellaan.

– Pääasia on, että Suomi on mukana tässä. Toivon, että tämä edistää rauhaa ja kahden valtion mallia, Orpo sanoi eduskunnassa perjantaina.

Palestiinalaisilla ei ole omaa valtiota. Palestiinalla on alueita Gazassa ja Länsirannalla, mutta ne ovat osa Israelin valtiota.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)