Grillaaminen on kesällä suosittua

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Metro
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 27.05.2022

Parvekkeella grillaaminen on sallittua, jos siihen ei liity turvallisuusriskiä.

Lain mukaan jokainen saa grillata omalla parvekkeellaan, kunhan se ei aiheuta haittaa tai vaaraa muille. Omalla parvekkeella saa siis grillata esimerkiksi sähkö- tai kaasugrillillä.

Avotulen teko parvekkeella on kuitenkin kielletty. Parvekkeella ei siis kannata grillata esimerkiksi perinteisellä pallogrillillä, johon tehdään tuli grillihiilillä.

Puistoissa grillaaminen on sallittua, kunhan ei tee nuotiota. Monet käyttävät nykyisin kertakäyttögrillejä. Kertakäyttögrilli on kätevä, mutta ympäristölle haitallinen. Kertakäyttögrilliä ei saa jättää luontoon. Kannattaa myös huolehtia, että grilli on kunnolla sammunut. Kuuma grilli saattaa sytyttää roska-astian tai nurmikon palamaan.

Uimarannoilla grillaaminen on kielletty. Monien rantojen läheisyydestä löytyy grillipaikkoja. Niissä grillaaminen on tietenkin sallittua.

Monissa ulkoilupaikoissa on merkittyjä nuotiopaikkoja, joissa voi grillata.

Juttu on julkaistu Selkosanomissa kesällä vuonna 2015.

Yksi kommentti artikkeliin ”Grillaaminen on kesällä suosittua”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)