Ortodoksisessa kirkossa halutaan parantaa seksuaalivähemmistöjen asemaa Suomi 20.12.2024 Kuuntele uutinen Ortodoksinen kirkko toteutti tutkimuksen, jossa selvitettiin kirkon työntekijöiden ajatuksia seksuaalivähemmistöjen asemasta.
Joulukuusi tuo joulun tunnelmaa Arki 20.12.2024 Kuuntele uutinen Joulukuusen hankinta on perinne, joka levisi Saksasta esimerkiksi Ruotsiin ja myöhemmin myös Suomeen.
Mika Salminen luottaa Suomen terveydenhuoltoon Suomi 19.12.2024 Kuuntele uutinen Mika Salmisesta tuli koronan aikana koko kansan koronamies. Salminen kertoi silloin koronaviruksesta ja sen leviämisestä lähes päivittäin. Nykyään hän on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja.
Iso osa nuorista on kokenut väkivallan uhkaa Suomi 19.12.2024 Kuuntele uutinen Uudessa tutkimuksessa selvisi, että joka viides nuori on joutunut väkivallan uhan kohteeksi. Pahoinpitelyjä myös kuvataan ja jaetaan videoina.
Pekka Heikkinen on ainutlaatuinen näyttelijä Kulttuuri 18.12.2024 Kuuntele uutinen Pekka Heikkinen on harvinainen ammattinäyttelijä. Hän käyttää pyörätuolia.
Työttömyys huolestuttaa Suomessa Pääkirjoitus 13.12.2024 Kuuntele uutinen Työttömien määrä kasvaa Suomessa, vaikka hallitus haluaa vähentää työttömyyttä. Työttömyysaste on Suomessa jo yli 8 prosenttia.
Kansanvälinen valuuttarahasto on huolissaan Suomen velasta Suomi 12.12.2024 Kuuntele uutinen Kansainvälinen valuuttarahasto sanoo, että Suomen pitää tehdä enemmän, jotta valtion velka vähenee.
Koripalloilija Lauri Markkasesta tehtiin dokumentti Urheilu 12.12.2024 Kuuntele uutinen Lauri Markkanen on tienannut koripalloa pelaamalla 70 miljoonaa dollaria. Raha ei ole kuitenkaan Markkasen elämän tärkein asia.