Yllättävä hallitus tulossa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.05.2019

Viisi puoluetta neuvottelee nyt Suomen uuden hallituksen muodostamisesta. Neuvotteluissa on mukana myös keskusta. Se on yllätys, koska keskusta hävisi eniten eduskuntavaaleissa.

Hallitusneuvotteluja vetää SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Hän kysyi ensin kaikilta puolueilta useita kysymyksiä. Vastausten perusteella Rinne valitsi puolueet, joiden kanssa hän aloitti hallitusneuvottelut.

Rinne yrittää nyt muodostaa hallituksen, jossa on viisi puoluetta. Ne ovat SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Eduskuntavaalien jälkeen monet arvioivat, että kokoomus lähtee hallitukseen. SDP ja kokoomus ovat kuitenkin eri mieltä monista asioista. SDP haluaa korottaa eläkkeitä ja luultavasti kiristää verotusta. Kokoomus haluaa säästää valtion menoja. Siksi Rinne ei ottanut kokoomusta mukaan hallitusneuvotteluihin.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoi eduskuntavaalien jälkeen, että keskusta jää hallituksen ulkopuolelle eli oppositioon. Keskustan mielipide muuttui, kun Rinne pyysi keskustaa mukaan hallitusneuvotteluihin.

Viiden puolueen edustajat neuvottelevat nyt monista tärkeistä kysymyksistä. Ottaako valtio lisää velkaa vai leikkaako se menoja? Korotetaanko veroja ja mitä veroja? Miten Suomi torjuu ilmastonmuutosta? Kuinka paljon metsää Suomessa voi kaataa? Miten Suomeen luodaan uusia työpaikkoja?

Lähteet STT, Yle, Helsingin Sanomat

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)