Helsingissä vastutettiin Fennovoiman ydinvoimalahanketta mielenosoituksessa viime viikolla.

Ydinvoimalahanke etenee

Ydinvoimayhtiö Fennovoima hakee rakennuslupaa uudelle ydinvoimalalle. Suomalaiset yhtiöt omistavat ydinvoimalasta runsaat 60 %.

Loput omistaa venäläinen ydinvoimajätti Rosatom.  Rakennusluvan käsittely voi kestää jopa kaksi vuotta. Monet kuitenkin arvelevat nyt, että Pyhäjoelle Pohjois-Pohjanmaalle rakennetaan uusi ydinvoimala.

Hetken näytti siltä, että Fennovoiman ydinvoimalahanke kaatuu. Eduskunta oli määrännyt, että rakennusluvan saamiseksi 60 % ydinvoimalan omistajista on oltava EU-maista. Tätä ehtoa Fennovoiman oli vaikea täyttää.

Fennovoima pyysi ensin kumppaniksi hankkeeseen pienen kroatialaisen energiayhtiön Migrit Solarna Energijan. Paljastui kuitenkin, että yhtiön rahoitus oli peräisin EU:n ulkopuolelta Venäjältä.

Työ- ja elinkeinoministeriö ei tuolloin myöntänyt ydinvoimalalle rakennuslupaa. Ministeriö antoi kuitenkin Fennovoimalle lisäaikaa.  Nyt monet arvostelevat lisäajan myöntämistä.

Uuden selvityksen mukaan lähes puolet suomalaisista vastustaa Fennovoiman ydinvoimalan rakentamista. Noin kolmannes kannattaa sitä.

Erityisesti Fennovoiman ydinvoimalan venäläinen omistus on huolettanut suomalaisia.

Mitä mieltä olit jutusta?


Yksi kommentti uutiseen “Ydinvoimalahanke etenee”

  1. jk

    fennovoiman kumppaniksi pitäisi ottaa yhdysvaltalainen yhtiö kyllä fennovoimalle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste