Kuvassa on Touko Aalto. Hän erosi vihreiden puheenjohtajan paikalta, koska hän sairastui masennukseen ja uupumukseen.

Kuvassa on Touko Aalto. Hän erosi vihreiden puheenjohtajan paikalta, koska hän sairastui masennukseen ja uupumukseen.

Vihreiden puheenjohtaja erosi

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto erosi tehtävästään viime viikolla. Aalto kertoi, että hän sairastaa masennusta. Hän tarvitsee lisää aikaa toipumiseen.

Aalto kertoi, että hän sairastui masennukseen jo vuosi sitten. Syyskuussa hän jäi sairaslomalle uupumuksen takia. Viime viikolla hän kertoi, että hän eroaa vihreiden puheenjohtajan paikalta. Aalto kertoi, että sairaus vei hänen työkykynsä.

Aalto oli vihreiden puheenjohtaja puolentoista vuoden ajan. Samana aikana vihreiden kannatus on laskenut selvästi.

Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan lauantaina 3. marraskuuta. Kenestä tulee uusi puheenjohtaja? Arvailu käynnistyi nopeasti.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ilmoitti, että hän on kiinnostunut puheenjohtajan tehtävästä. Monet toivovat, että myös edellinen puheenjohtaja Ville Niinistö asettuu ehdokkaaksi. Toiset toivovat, että vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto ryhtyy puheenjohtajaehdokkaaksi. Moni kannattaa myös kansanedustaja Emma Karia.

Lähde Yle

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste