Vähennyksiä vanhuksilta ja koululaisilta

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 03.12.2013

Hallitus päätti viime viikolla suurista uudistuksista, jotka vaikuttavat koko Suomeen. Luvassa on kiristyksiä esimerkiksi vanhusten hoitoon. Hallitus aikoo jatkaa leikkauksia ensi keväänä.

Valtiovarainministeriö on jo pitkään valmistellut uudistusta, jota kutsutaan rakenneuudistukseksi. Sen avulla Suomi yrittää torjua tulevaisuuden talousvaikeuksia.

Tulevaisuudessa Suomen talous joutuu vaikeaan tilanteeseen, sillä Suomessa on liian vähän työikäisiä ihmisiä ja liian paljon vanhuksia. Tätä kutsutaan kestävyysvajeeksi.

Hallituksen rakennepaketti eli uudistusohjelma leikkaa eniten rahaa vanhuksilta ja koululaisilta. Uudistusten tavoitteena on säästää seuraavien kolmen vuoden aikana yhdeksän miljardia euroa. Kuntien menoissa säästetään yli miljardi euroa. Se onnistuu vanhusten laitoshoitoa vähentämällä ja kouluja lakkauttamalla. Myös kirjastoja vähennetään ja päivähoitomaksuja nostetaan.

Oppivelvollisuusikä nousee 17 vuoteen. Tämän tarkoitus on turvata niiden nuorten tulevaisuus, jotka jäävät vaille opiskelupaikkaa.

Pääministeri Jyrki Katainen vakuuttaa, että rakenneuudistusten päätösten jälkeen Suomessa voidaan uskoa tulevaisuuteen. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sanoo, että on kaikkien etu, kun vanhukset saavat asua mahdollisimman pitkään kotonaan. Vanhusten laitoshoidon vähentämisen pitäisi säästää noin 300 miljoonaa euroa.

Säästöjen vuoksi myös aikuisten kunnalliseen hammashoitoon pääsee jatkossa entistä harvemmin.

Uudistuksessa yritetään vähentää Suomen julkisia menoja. Jos menoja ei vähennetä, Suomen on otettava lisää lainaa ulkomailta. Suomen laina on nyt jo suuri.

(Muokattu 3.12.2013)

Yksi kommentti artikkeliin ”Vähennyksiä vanhuksilta ja koululaisilta”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)