Uusia koronarajoituksia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.08.2021

Koronavirus leviää jälleen nopeasti. Koronatartuntojen määrä kasvaa. Yli 1 000 ihmistä on kuollut Suomessa koronatautiin.

Suomessa ilmoitettiin viime viikolla jopa 1 000 koronatartuntaa päivässä. Se on enemmän kuin koskaan aiemmin.

Eniten tartuntoja saavat nyt alle 30-vuotiaat. Monet nuoret eivät ole saaneet koronarokotusta. Aikuisten rokotukset etenevät sujuvasti. 40 prosenttia suomalaisista on saanut molemmat koronarokotteet.

Ravintolat suljetaan aiemmin, harrastukset jälleen tauolle

Helsingin seudulla otetaan käyttöön uusia rajoituksia, koska koronatilanne on huono. Yleisötilaisuuksiin saa osallistua 25 ihmistä. Ulkona järjestettävissä tilasuuksissa saa olla 50 ihmistä. Sisällä ja ulkona täytyy noudattaa turvavälejä. Monet sisäliikuntaharrastukset joudutaan lopettamaan toistaiseksi. Uudet rajoitukset tulevat voimaan perjantaina 20. elokuuta.

Ravintoloiden rajoituksia on kiristetty. Ravintoloiden pitää mennä kiinni kello 23. Ravintoloissa saa myydä asiakkaille iltakymmeneen saakka. Myös asiakkaiden määrää on rajoitettu sekä sisällä että terassilla. Tanssiminen ja karaoken laulaminen on kielletty. Rajoitukset koskevat ravintoloita Helsingin seudulla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Kymenlaaksossa.

Lähteet Yle, STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)