Oulun seudulla toteutuu ensi vuoden alussa Suomen suurin kuntaliitos. Silloin viisi kuntaa liittyy yhteen. Suur-Oulussa on 200 000 asukasta. Siitä tulee Suomen viidenneksi suurin kaupunki.

Oulun seudulla toteutuu ensi vuoden alussa Suomen suurin kuntaliitos. Silloin viisi kuntaa liittyy yhteen. Suur-Oulussa on 200 000 asukasta. Siitä tulee Suomen viidenneksi suurin kaupunki.

Työttömyys kasvaa, Nokia vetäytyy Oulusta

Oulu tunnetaan teknologian osaamiskeskuksena. Kaupungista on viimeisen vuoden aikana lähtenyt yli 3 000 työpaikkaa.

Työttömien määrä kasvaa myös Oulussa. Suuri työllistäjä Nokia on irtisanonut paljon työntekijöitä. Työministeriön ennusteen mukaan työttömyysaste eli työttömien määrä nousee ensi vuonna. Vuonna 2013 Suomen työvoimasta on noin kahdeksan prosenttia työttömänä. Noin joka kymmenes ihminen on siis työtön. Työttömyyden lisääntyminen johtuu heikosta taloudellisesta kehityksestä sekä kulutuksen laskusta.

Oulu tunnetaan teknologian osaamiskeskuksena. Kaupungista on viimeisen vuoden aikana lähtenyt yli 3 000 työpaikkaa. Entisestä menestyjästä on tullut yllättäen rakennemuutosalue eli seutu, jonka vakaus järkkyy voimakkaan taloudellisen muutoksen takia. Nokia on vähentänyt Oulusta yli puolet yksikkönsä työntekijöistä. Irtisanomiset vaikuttavat suoraan yhtiön alihankkijoihin eli pienempiin yrityksiin.

Oulun kaupunginjohtajan Matti Pennasen mukaan usko ei Oulussa kuitenkaan ole loppunut. Yrityksiltä, kuten Nokialta, jää tyhjilleen hyviä toimitiloja, joihin puuhataan uusia, pienempiä yrityksiä. Kaupunginjohtaja uskoo siihen, että työttömät löytävät uusia työpaikkoja. Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamus-henkilö Mikko Merihaara toivoo tämän lisäksi työttömille uudelleenkoulutusta.

Mitä mieltä olit jutusta?


Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Tietosuojaseloste